VUORISAARNA

Tallenna tästä koko kirja

Jeesuksen hyvä sanoma totuudenetsijöille

Kreikankielestä suomentanut ja selittänyt

PEKKA ERVAST

HELSINGISSÄ 1925 MYSTICA

ALKULAUSE.

Moni epäilemättä ihmettelee nähdessään tämän kirjan otsikosta että tässä tarjotaan yleisölle uusi Vuorisaarnan suomennos: jos mikä maailman pyhistä kirjoista lienee ennestään tuttu, on se toki uusi testamentti, josta Vuorisaarna on pikkuinen ote! Kuinka uuden suomennoksen tekijä on ollut niin lyhytnäköinen, että on ryhtynyt tämmöiseen yleisön kannalta kiittämättömään työhön?

Enpä olisi ryhtynyt, jos olisin ollut vakuutettu siitä, että Vuorisaarna on kristikunnassa kaikista tutuinta lukemista. Turha olisi ollut kääntää kirjallinen tuote, joka jo monin kerroin käännettynä ja tarkistettuna, korjattuna ja uudistettuna on jokaiselle kristitylle kuin toinen kertomataulu.

Syy, miksi ryhdyin näennäisesti niin kiittämättömään työhön, on se uskoni ja vakaumukseni, että Vuorisaarna on sangen vähän – niin, tuskin ollenkaan – tunnettu kristikunnassa. Epäilemättä sitä on luettu, tuhansia kertoja luettu sekä ääneen toisten kuullen että hiljaa itsekseen, mutta sangen harvat ovat sitä lukeneet harkitsemalla, tutkimalla, ymmärtämällä.

Vuorisaarna on maailmankirjallisuuden kirkkain helmi. Niin ajattelemme kristittyinä jalosti ylpeillen, – emmekä arvostelussamme erehdy. Mutta jos sanottaisiin: Vuorisaarna on varsinaisen kristinuskon, tosi kristillisyyden esitys ja mittapuu, silloin hyvinä kristittyinä katsoisimme puhujaan kysyvästi, mutta myöntäisimme hetken perästä isällisesti pienellä pään nyökkäyksellä: no niin, tietysti . . .

Mutta jos lisättäisiin: Vuorisaarnassa Jeesus itse selittää meille, mitä kristinusko on ja millä tavalla kristityn tulee elää ja olla, mitä käskyjä noudattaa ja miten Jumalaa palvella, silloin meidän kristikuntamme jo päätään pudistaen neuvoisi neuvojalle, että lukisi katekismuksensa ja uskontunnustuksen ja Jumalan kymmenen käskyä, ennenkuin tulisi kristityitä opettamaan, mitä kristinusko on.

Mutta näin ollen – mitä muuta olen saattanut tehdä kuin alkutekstistä uudestaan suomentaa Vuorisaarnaksi nimitetyt luvut Matteuksen evankeliumista ja selityksillä painostaa Jeesuksen sanojen merkityksen ja tarkoituksen? Olen itse nuoresta saakka ollut selvillä Vuorisaarnan erinomaisesta ja ainutlaatuisesta tärkeydestä, ja sanomattomaksi ihmeekseni olen pitkin elämääni havainnut, kuinka syvästi tietämättömät me kaikki kristityt olemme Vuorisaarnan todellisesta sisällöstä.

Rakkaudesta Jeesuksen hyvään ja iloiseen sanomaan, myötätunnosta niitä raskautettuja, pimeydessä pyrkiviä ja etsiviä sieluja kohtaan, joita Jeesus sanomallaan on ajatellut, sekä – jos semmoinen onni minulle suotaisiin – auttaakseni niitä opettajia ja pappeja, joiden tehtäväksi on annettu kristinuskon perusteiden selittäminen nuorisolle ja kansalle, olen tämän pienen suomennostyön suorittanut ja kommentaarioni kirjoittanut.

Tekstikirjana olen käyttänyt: Hee Kainee Diatheekee. Text with chitical apparatus, London, British and Foreign Bible Society, 1914. Kreikkalaisen tekstin rinnalla olen myös käyttänyt Hieronymuksen vanhaa latinalaista käännöstä: Novum Testamentum latine inter prete Hieronymo. Edidit C. Tischendorf, Lipsiae, Avenarius & Mendelssohn, MDCCCL. Sitäpaitsi olen vertailun vuoksi koko ajan pitänyt pöydälläni italialaisen, ranskalaisen, englantilaisen, saksalaisen ja ruotsalaisen Uuden Testamentin. Suomalaisena käännöksenä olen käyttänyt Bibliaseuran julkaisemaa Pyhää Raamattua, painettu Helsingissä 1912 noudattamalla Biblia-komitean suomennoksia. Omassa suomennoksessani olen koettanut mahdollisimman vähäsen poiketa tästä vanhasta käännöksestä, koska silmämääränäni ei suinkaan ole ollut ”parempi kielellinen asu”, jommoista en olisi kyennyt luomaan, vaan alkutekstin ajatusta ja sisäistä merkitystä tulkitseva sanatarkka suomennos.

”Ei jokainen, joka sanoo minulle: Mestari, Mestari, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee Isäni tahdon, hänen, joka on taivaissa”, lausuu Jeesus vuorisaarnansa loppupuolella.

Kristittyinä olemme enimmäkseen tyytyneet huutamaan Jeesusta Herraksi, Mestariksi ja Vapahtajaksi, ja unohtaneet täyttää taivaallisen Isän tahdon. Mitä tahansa taivasten valtakunnalla ymmärtänemmekin, emme voi loppujen lopuksi sanoa sitä ansainneemme. Jeesuksen sanojen mukaan saamme jäädä sen ulkopuolelle. Jos se on kuoleman jälkeistä elämää, emme tule siitä osallisiksi. Jos se on Jumalan valtakunnan toteuttamista maan päällä – kuten ”Isä meidän” rukouksessa alati rukoilemme, – on se jäänyt meiltä toteuttamatta. Emme ole päässeet taivasten valtakuntaan.

Ja kuitenkin kirkkoisä Augustinus, oman uskomme suurimpia pylväitä, niin kauniisti ja ylevästi unelmoi siitä ecclesiasta, kirkosta, joka olisi civitas Dei, Jumalan valtakunta maan päällä. Vieläpä hän sanoi: kirkko on tämä Jumalan valtakunta. Mutta meidän täytyy historian valossa puolentoista vuosituhatta myöhemmin, kristillisen kirkon kaikkia suuria ansioita sydämestämme tunnustaen, lisätä: jospa kirkko olisi sitä ollut!

Vaan mikä ei ole, se voi tulla.

Lopella, syyskuulla 1925.

P. E.

VUORISAARNAN SUOMENNOS

VUORISAARNA

Matteuksen evankeliumin V, VI ja VII luku.

I. JOHDANTO.

V.

1. Nähdessään kansanjoukot hän nousi vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen luokseen.

2. Ja avattuaan suunsa hän opetti heitä sanoen:

II TAIVASTEN VALTAKUNNAN PORTTI.

V.

3. Autuaita köyhät hengessään, sillä heidän on taivasten valtakunta.

4. Autuaita lempeät, sillä he tulevat perimään maan.

5. Autuaita murheelliset, sillä heitä tullaan lohduttamaan.

6. Autuaita ne, jotka isoavat ja janoavat oikeamielisyyttä, sillä heitä tullaan ravitsemaan.

7. Autuaita armeliaat, sillä heitä kohtaan tullaan osoittamaan laupeutta.

8. Autuaita puhtaat sydämestä, sillä he tulevat näkemään Jumalan.

9. Autuaita rauhan rakentajat, sillä heitä tullaan nimittämään Jumalan pojiksi.

10. Autuaita ne, joita oikeamielisyyden takia vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.

III. KEHOITUSSANOJA VALTAKUNTAAN ASTUVILLE.

V.

11. Autuaat te olette, kun minun tähteni teitä vastedes solvataan ja vainotaan ja valhetellen puhutaan teistä kaikkea pahaa.

12. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa; sillä samoin vainosivat profeettoja, niitä, jotka olivat ennen teitä.

13. Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei kelpaa enää mihinkään muuhun kuin ulosheitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.

14. Te olette maailman valo. Ei saata olla piilossa kaupunki, joka sijaitsee ylhäällä vuorella.

15. Eikä kynttilää sytytetä ja panna vakan alle, vaan kynttiläjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.

16. Näin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.

IV. JEESUKSEN UUSI SIVEYSOPPI.

V.

17. Älkää luulko, että minä olen tullut tyhjäksi tekemään Lakia (tai profeettoja); en ole tullut tyhjäksi tekemään, vaan täyttämään.

18. Ameen, minäpä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei yhtään jotaa eikä yhtään piirtoa katoa Laista, ennenkuin kaikki muodot on läpikäyty.

19. Jos siis ken katsoo mitättömäksi yhtäkään seuraavista pienistä käskyistä ja sillä lailla opettaa ihmisiä, on häntä sanottava pienimmäksi taivasten valtakunnassa; mutta joka niitä noudattaa ja opettaa, häntä on sanottava suureksi taivasten valtakunnassa.

20. Sillä minä sanon teille: jollei teidän oikeudentuntonne osoittaudu suuremmaksi kuin kirjanoppineiden ja farisealaisten, ette suinkaan astu sisälle taivasten valtakuntaan.

V. ENSIMÄINEN KÄSKY.

V.

21. Olette kuulleet sanotuksi vanhan ajan ihmisille: ”älä tapa, sillä ken tappaa, hän on ansainnut oikeuden tuomion.”

22. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion, ja joka sanoo veljelleen: ”raaka”, hän on ansainnut sanhedrinin tuomion, mutta joka sanoo: ”sinä hullu”, hän on ansainnut tulen gehennan.

23. Sentähden jos tuot uhrilahjasi alttarille ja siellä muistat veljelläsi olevan jotakin sinua vastaan,

24. niin jätä sinne lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja sieltä tullessasi uhraat antimesi.

25. Taivu nopeasti sopimaan riitapuolesi kanssa, niinkauan kuin vielä olet tiellä hänen kanssaan, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle ja sinua pantaisi vankilaan.

26. Ameen, sanonpa sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisen rovon.

VI. TOINEN KÄSKY.

V.

27. Olette kuulleet sanotuksi: ”älä tee aviorikosta.”

28. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista häntä himoitakseen, on jo häpäissyt häntä sydämessään.

29. Jos silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenesi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään gehennaan.

30. Ja jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menisi gehennaan.

31. Onpa myös sanottu: ”joka eroittaa vaimonsa luotaan, antakoon hänelle erokirjan.”

32. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka eroittaa vaimonsa luotaan, saattaa hänet tekemään aviorikoksen sen lisäksi, että itse on syypää haureuteen, ja joka nai eroitetun, hän tekee aviorikoksen.

VII. KOLMAS KÄSKY.

V.

33. Vielä olette kuulleet sanotuksi vanhan ajan ihmisille: „älä vanno väärin”, vaan: ”täytä valasi Herralle.”

34. Mutta minä sanon teille: älkää ensinkään vannoko, ei taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin,

35. eikä maan kautta, sillä se on hänen jalkainsa alunen, eikä Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki;

36. äläkä vanno pääsi kautta, sillä et voi tehdä yhtäkään hiusta valkeaksi etkä mustaksi;

37. vaan olkoon teidän puheenne: niin, niin, ei, ei. Mikä on siitä yli, se on lähtöisin vilpistä.

VIII. NELJÄS KÄSKY.

V.

38. Olette kuulleet sanotuksi: ”silmä silmästä ja hammas hampaasta.”

39. Mutta minä sanon teille: älkää tehkö vastarintaa sille, joka on paha; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;

40. ja jos joku tahtoo käydä oikeutta kanssasi ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada viittasikin;

41. ja jos joku pakoittaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.

42. Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käänny pois siitä, joka tahtoo sinulta lainata.

VII.

1. Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;

2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.

3. Miksi näet rikan, joka on veljesi silmässä, etkä huomaa malkaa omassa silmässäsi?

4. Ja mitenkä sanot veljellesi: anna, minä kiskon rikan silmästäsi, ja kas, malka on omassa silmässäsi?

5. Sinä ulkokullattu kisko ensin malka omasta silmästäsi, ja vasta sitten näet tarkkaan, kuinka kiskoisit rikan veljesi silmästä.

IX. VIIDES KÄSKY.

V.

43. Olette kuulleet sanotuksi: ”rakasta lähimmäistäsi” ja: ”vihaa vihollistasi.”

44. Mutta minä sanon teille: rakastakaat vihollisianne, ja rukoilkaat niiden edestä, jotka teitä vainoavat,

45. että tulisitte taivaallisen Isänne pojiksi, sillä hän antaa aurinkonsa nousta niin pahain yli kuin hyväinkin ja antaa sataa niin oikea- kuin väärämielisillekin.

46. Sillä jos rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä palkkaa teillä siitä on? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?

47. Ja jos osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö jokapäiväiset ihmisetkin tee samoin?

48. Näin ollen tulette vielä täydellisiksi, niinkuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.

X. HYVÄT TYÖT JA PAASTO.

VI.

1. Kavahtakaa, ettette suorita lainmukaisia tekojanne ihmisten edessä sitä varten, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.

2. Sentähden kun osoitat teossa myötätuntoasi, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin tekopyhät tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Ameen, sanon teille: heiltä jää palkka saamatta.

3. Vaan kun sinä teet hyvän työn, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee,

4. että hyvä työsi olisi salassa; ja Isäsi, joka näkee salassa, korvaa sinulle.

16. Ja kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niinkuin tekopyhät; sillä he tekevät kasvonsa rumannäköisiksi, jotta ihmiset näkisivät heidän paastoavan. Ameen, sanon teille: heiltä jää palkka saamatta.

17. Vaan kun sinä paastoat, voitele pääsi ja pese kasvosi,

18. ettet näkyisi ihmisille paastoavana, vaan Isällesi, joka on salassa; ja Isäsi, joka näkee salassa, korvaa sinulle.

XI. RUKOUS.

VI.

5. Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin tekopyhät, jotka mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Ameen, sanon teille: heiltä jää palkka saamatta.

6. Vaan sinä, kun rukoilet, mene kamariisi ja suljettuasi ovesi rukoile Isääsi, joka on salassa; ja Isäsi, joka näkee salassa, antaa sinulle.

7. Ja rukoillessanne älkää laverrelko niinkuin jokapäiväiset ihmiset, jotka luulevat, että heitä kuullaan monisanaisuutensa tähden.

8. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä Isänne kyllä tietää, mitä tarvitsette, ennenkuin anottekaan häneltä.

9. Rukoilkaa te siis näin:

Isä meidän, joka olet taivaissa,

Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

10. Tulkoon sinun valtakuntasi,

Tapahtukoon sinun tahtosi

Niinkuin taivaissa niin maankin päällä.

11. Yliaistillinen leipämme anna meille tänään.

12. Ja anna meille velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.

13. Äläkä johdata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.

14. Sillä jos annatte ihmisille anteeksi heidän erehdyksensä, niin taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi,

15. mutta jos ette anna ihmisille anteeksi heidän erehdyksiään, ei Isännekään anna anteeksi teidän erehdyksiänne.

XII. AARTEET.

VI.

19. Älkää kootko itsellenne aarteita maan päällä, jossa turmelee koi ja ruoste, ja jossa murtautuvat varkaat sisään ja varastavat.

20. Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaassa, jossa ei turmele koi eikä ruoste, ja jossa eivät murtaudu varkaat sisään eivätkä varasta.

21. Sillä missä aarteesi on, siellä on myös sydämesi.

XIII. RUUMIIN VALO.

VI.

22. Ruumiin kynttilä on silmä. Jos siis silmäsi on vilpitön, niin koko ruumiisi on valoisa.

23. Mutta jos silmäsi on paha, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis valo sinussa on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys.

XIV. JUMALA JA MAMMONA.

VI.

24. Ei kukaan saata palvella kahta herraa, sillä hän joutuu joko vihaamaan toista ja rakastamaan toista tai kannattamaan toista ja halveksimaan toista. Ette saata palvella Jumalaa ja mammonaa.

25. Sentähden sanon teille: älkää kohdistako ajatuksianne sieluunne, mitä söisitte tai mitä joisitte, eikä ruumiiseenne, mitä pukisitte yllenne. Eikö sielu ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?

26. Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä niitä eivätkä kokoa aittoihin, ja taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon suurempiarvoisia kuin ne?

27. Ja kuka teistä voi mietiskelyllään lisätä kasvuansa kyynäränkään vertaa?

28. Ja mitä vaatteihin kohdistatte ajatuksianne? Katselkaa harkiten kedon liljoja, kuinka ne kasvavat; eivät ne tee työtä eivätkä kehrää.

29. Mutta sanonpa teille, ettei Salomonkaan kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.

30. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna heitetään uuniin, eikö hän paljon enemmän teitä, te heikkouskoiset?

31. Älkää siis huolehtiko sanoen: mitä syömme? tai mitä juomme? tai millä vaatetamme itsemme?

32. Sillä kaikkea tätä joukot tavoittelevat. Taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän tarvitsevan tätä kaikkea.

33. Vaan etsikää ensin valtakuntaa ja sen oikeamielisyyttä, niin tämäkin kaikki sen ohessa tulee teille.

34. Älkää siis murehtiko huomisesta, sillä huominen tulee huolehtimaan itsestään. Riittää päivälle oma vaivansa.

XV. ETSIKÄÄ, NIIN TE LÖYDÄTTE.

VII.

6. Älkää luovuttako pyhättöä koirille ja älkää helmiänne sikojen eteen, etteivät tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyen repisi teitä.

7. Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.

8. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.

9. Ja mikä on se mies teidän joukostanne, joka, kun hänen poikansa pyytää häneltä leipää, antaa hänelle kiven,

10. taikka kun tämä pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?

11. Jos siis te, jotka olette pahoja, tiedätte antaa hyviä lahjoja lapsillenne, kuinka paljon enemmän Isänne, joka on taivaissa, antaa hyviä niille, jotka häneltä anovat!

XVI. VÄÄRÄT PROFEETAT.

VII.

12. Kaikki mitä tahdotte, että ihmiset tekisivät teille, se tekin tehkää heille; sillä tämä on laki ja profeetat.

15. Sentähden kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.

16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista fiikunoita?

I7. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.

18. Ei saata hyvä puu tuottaa pahoja hedelmiä, eikä huono puu tuottaa hyviä hedelmiä.

20. Niin tunnette heidät siis heidän hedelmistään.

XVII. KAITA TIE.

VII.

13. Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on väljä ja se tie leveä, joka vie kuolemaan, ja monta on niitä, jotka siitä menevät sisälle;

14. mutta se portti on ahdas ja se tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka löytävät sen.

21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: Mestari, Mestari, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee Isäni tahdon, hänen, joka on taivaissa.

22. Monet sanovat minulle (sinä päivänä): Mestari, Mestari, emmekö sinun nimessäsi profetoineet, ja sinun nimessäsi ajaneet pahoja henkiä ulos, ja sinun nimessäsi tehneet paljon mahtavia töitä?

23. Ja silloin minä tunnustan heille: en koskaan ole tuntenut teitä; menkää pois minun luotani te, jotka ette ole lakiani noudattaneet.

24. Sentähden voidaan jokaista, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrata älykkääseen mieheen, joka rakensi huoneensa kalliolle.

25. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei kaatunut, sillä se oli perustettu kalliolle.

26. Ja jokaista, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, voidaan verrata tyhmään mieheen, joka rakensi huoneensa hiekalle.

27. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulivat, ja tuulet puhalsivat ja töytäsivät sitä huonetta vastaan, ja se kaatui, ja sen kaatuminen oli suuri.

XVIII. LOPPUSANAT.

28. Ja tapahtui, kun Jeesus oli lopettanut nämä puheet, että kansanjoukot olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan;

29. sillä hän opetti heitä niinkuin semmoinen, jolla on tietoa eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.

———————————————————–

Kommentaario ja selitys, kirja jatkuu > Tallenna tästä koko kirja



[[T_F]]Data Leak Prevention – Data Security Solutions – Information Theft Protection, Detection and Prevention Software Productstracefusion_signature=5e6ab278199d079728c5c38f8a850fd34faa8cbb48bdfa44400370c111010eafbd64154a476e8a1f6262d5158c649ce84318e1bd54cd468ce5e92daee9388df6b792ac9459852c6aa8842bada840bdd81ca667b90683425107acfe97520caef797016743191c5d09ee4bbe849073fea9aa6d3867e8eefe7e29f1c17ef02728a006f9ff10417360fbd98b633f29e5791bd8aee70e126ca06267e73714200fe6f7a81875843a2503ab16cf75655b302e84ccd850e743ae48b54306772c1ccddb595373c55861a766bf5301142471598ba4067705df7ce4c10569be632d2fcdca4f5549940e1a81b4fea0968f81e406b5b0c613d031eb5348dcb9712d656df496a073fa3f70e3c0b17247a06137f24e8ae434aa7144bc1b3ac89dd87aaec9346c533a5ed6dd2b20f9d895a9985123ca2c5f24ffbf08b82ff142ab26653d2fe7655239d14c9f7b534899f77baa5eaa383fa0010039093e9163aae8be0299d5b5ab70a8a62fb862b5a70f992803ef11a8102cdcc09c9f02916c3694cc9a4b9ecdc0dc8486ecbcf58110211c0d63cc9a5c5e7759a92bd83686dcd8d9af6d139c83c0d3361b5659c93f940753e7dbc63d520930c99dc0eb5b2316a58b0408999ae8c26d56fa42d0a9f817b792ad4d3e92ad4cf2[[T_F]]

Pekka Ervast

Pekka Ervast (1875 – 1934) kuuluu niiden harvinaislaatuisten kulttuuri-ihmisten joukkoon, jotka yleisen mielipiteen vastustuksesta huolimatta ovat pyrkineet saattamaan omat syvähenkiset kokemuksensa yleisesti ymmärrettävään muotoon. Hän esitti rohkeasti henkiset ja mystiset kokemuksensa maailmankatsomuksensa ja toimintansa lähtökohdaksi, poiketen siinä arkisen rationaalisuuden tavasta ymmärtää olemassaoloa ja ihmisen elämää.

Pekka Ervast syntyi vapaamieliseen ruotsinkieliseen kulttuurikotiin. Lahjakas poika oli hyvin kiinnostunut kielistä ja kirjoittamisesta. Kaksitoistavuotiaana syntyi hänen ensimmäinen kirjansa, seikkailuromaani jonka hän kirjoitti osin ranskaksi. Mutta pian alkoivat maailmankatsomukselliset kysymykset askarruttaa Ervastin mieltä. Murrosikäisenä hän koki lyhyen uskonnollisuuden kauden, josta vapauduttuaan hän mieltyi joksikin aikaa materialismiin. Suhde kirkkoon muodostui pian skeptiseksi, sillä Ervast ei voinut olla näkemättä siinä tekopyhyyttä ja hurskastelua.

Päästyään ylioppilaaksi erinomaisin arvosanoin Ervast kirjoittautui Helsingin Yliopistoon. Samana vuonna – 1893 – hän meni myös rippikouluun, missä hän ehtoollisella koki ensimmäisen suuren uskonnollisen kokemuksensa. Jeesus ilmestyi hänelle näyssä, joka tuntui täysin todenmukaiselta ja joka vaikuttavuudessaan muodostui keskeiseksi tekijäksi hänen myöhemmälle elämälle.

Seuraavana vuonna Ervast tutustui teosofiaan. Teosofinen maailmankatsomus innosti ja inspiroi häntä suuresti samalla kun se näytti ratkaisevan monet häntä askarruttaneet filosofiset ongelmat. Erityisesti ajatus inhimillisestä kehityksestä jälleensyntymisen ja karman lainalaisuuksien piirissä sekä tieto siitä, että aina on ollut ja tulee olemaan henkisesti kehittyneempiä ihmisiä, joilla on tavanomaista syvempää tietoa ja näkemystä todellisuudesta, vakuuttivat hänet teosofian järjellisyydestä.

Varmuuden omasta tiestään Ervast sai 1896 kokemansa voimakkaan uudestisyntymiskokemuksen kautta. Tämä Kristus-kokemus vahvisti näkemyksen, jonka mukaan Jeesuksen keskeisin opetus on Vuorisaarnassa. Samalla hän käsitti omaksi tehtäväkseen teosofisessa liikkeessä valottaa ja painottaa Kristuksen merkitystä.

Ervast antautui vähitellen yhä täydellisemmin teosofian palvelukseen jättäen omaisten ja ystävien pettymykseksi opintonsa sikseen tehdäkseen taloudellisesti epävarmaa työtä vakaumuksensa puolesta.

Ervastin maine itsenäisenä teosofina, okkultisena tutkijana ja opettajana levisi pian myös Ruotsiin, jonne häntä pyydettiin työskentelemään. Ervast katsoi kuitenkin paikkansa olevan Suomessa ja opiskeli huonosti hallitsemansa suomenkielen voidakseen esittää asiansa selkeästi ja ymmärrettävästi.

Kun Teosofisen Seuran Suomen osasto vuosisadan alussa perustettiin, tuli Ervastista sen ylisihteeri. Ajan mukaan Annie Besantin johtaman Teosofisen liikkeen ja sen suomalaisen osaston välille alkoi kuitenkin syntyä erimielisyyksiä. Ratkaiseviksi kiistakysymyksiksi nousivat toisaalta Krishnamurtin mahdollinen maailmanopettajuus sekä suhtautuminen ensimmäiseen maailmansotaan. Besantin johtama liike katsoi Saksan edustavan sodassa “mustia voimia”, jonka perusteella oli oikein tukea ympärysvaltoja. Tällaiset käsitykset olivat täydellisessä ristiriidassa Ervastin näkemyksen kanssa, joka pohjautui Jeesuksen Vuorisaarnaan.

Näiden erimielisyyksien johdosta Ervast kannattajineen irtautui Teosofisesta Seurasta ja perusti vuonna 1920 Ruusu-Ristin.

Ruusu-Ristin ohjelma perustuu yleisteosofiseen maailmankatsomukseen samalla kun siinä painottuu Kristus-kysymys sekä ajatus Suomen erityistehtävästä ja mahdollisuuksista. Pekka Ervastin suorittaman valtavan teosofis-kristologisen tai kristosofisen työn kulmakiviä ovat yhtäältä Jeesuksen opetusten ytimen kirkastaminen ja tutkiminen sekä toisaalta suomalaiskansallisen mystisen ja okkultisen perinnön tutkiminen, vaaliminen sekä liittäminen oman aikamme yhteiskuntaelämään.

Keskeisessä asemassa Ervastin opetuksessa on aina ollut eettisyyden korostaminen. Tämä näkyy hyvin Ruusu-Ristin toiminnassa. Järjestö on jäsenilleen henkisen kasvun koulu. Sen varsinaisessa toiminnassa mukana olevat henkilöt opiskelevat maailman henkisiä traditioita, niiden lainalaisuuksia ja syvempää yhteyttä, harjoittavat keskittymistä ja mietiskelyä pyrkien näin käytännössä toteuttamaan eettisemmän ja syvähenkisemmän yhteiskunnan

muodostumista.

Pekka Ervastin merkitys suomalaisessa yhteiskunta- ja kulttuurielämässä on ollut merkittävä. Hän ennakoi omana aikanaan tuotannossaan suuren määrän niistä perustavanlaatuisista oivalluksista, jotka tänään näemme välttämättöminä kehittyäksemme ihmisinä ja yhteiskuntana – ylipäänsä selviytyäksemme aikaamme uhkaavista kriiseistä. Pekka Ervastin yhä uudelleen esiinnostamat Jeesuksen Vuorisaarnaan pohjautuvat elämänohjeet näyttävät tänään olevan yhä tärkeämpiä olemassaoloomme, jos haluamme selviytyä nykyisestä muutoksesta, jota emme voi pysäyttää. Mahdollisuutemme on joko antautua muutokselle vapaaehtoisesti tai joutua siihen vasten tahtoamme.



[[T_F]]Data Leak Prevention – Data Security Solutions – Information Theft Protection, Detection and Prevention Software Productstracefusion_signature=5e6ab278199d079728c5c38f8a850fd34faa8cbb48bdfa44400370c111010eafbd64154a476e8a1f6262d5158c649ce84318e1bd54cd468ce5e92daee9388df6b792ac9459852c6aa8842bada840bdd81ca667b90683425107acfe97520caef797016743191c5d09ee4bbe849073fea9aa6d3867e8eefe7e29f1c17ef02728a006f9ff10417360fbd98b633f29e5791bd8aee70e126ca06267e73714200fe6f7a81875843a2503ab16cf75655b302e84ccd850e743ae48b54306772c1ccddb595373c55861a766bf5301142471598ba4067705df7ce4c10569be632d2fcdca4f5549940e1a81b4fea0968f81e406b5b0c613d031eb5348dcb9712d656df496a073fa3f70e3c0b17247a06137f24e8ae434aa7144bc1b3ac89dd87aaec9346c533a5ed6dd2b20f9d895a9985123ca2c5f24ffbf08b82ff142ab26653d2fe7655239d14c9f7b534899f77baa5eaa383fa0010039093e9163aae8be0299d5b5ab70a8a62fb862b5a70f992803ef11a8102cdcc09c9f02916c3694cc9a4b9ecdc0dc8486ecbcf58110211c0d63cc9a5c5e7759a92bd83686dcd8d9af6d139c83c0d3361b5659c93f940753e7dbc63d520930c99dc0eb5b2316a58b0408999ae8c26d56fa42d0a9f817b792ad4d3e92ad4cf2[[T_F]]

Ruusu-Ristin Kirjallisuusseura

Ruusu-Ristin Kirjallisuusseuran kustantamia kirjoja.

Nyt voit ladata kaikki Pekka Ervastin teokset koneellesi. Yli sata kirjaa täältä

Jeesuksen salakoulu

Pekka Ervast käsittelee kristinuskoon sisältyvää henkisen kasvun tietä, johon ei yleensä juurikaan ole kiinnitetty huomiota. Jeesuksen antamat elämänohjeet kuvataan järjestelmällisenä menetelmänä, jota noudattamalla ihmisestä tulee itsetietoinen “taivaan valtakunnan” jäsen. Tämä tarkoittaa, että ihminen löytää tavan ymmärtää ja kokea elämää, jossa kaikki hänen persoonalliset rajoituksensa ylittyvät ja hän voi elää kokonaan rakkauden täyttämänä.

Elämää kuoleman jälkeeen

Kirja käsittelee kuoleman jälkeisiä välitiloja, sekä ennen kaikkea omaa tehtäväämme ihmisinä. Teoksesta käy myös selvästi esille se uusi sanoma, minkä Jeesus Kristus toi tähän ihmiskuntaan.

Teillä ihmisillä on tehtävä juuri tämän maan päällä, te olette Jumalan poikia. Teidän pitää luoda onnea tähän maailmaan

Nostradamus ja Cagliostro

Kirja esittelee kaksi menneinä vuosisatoina elänyttä eurooppalaista salatieteilijää. Se kuvailee tällaisten poikkeusyksilöiden elämäntapaa ja yrityksiä välittää omia oivalluksiaan ympäröivään yhteiskuntaan. Nostradamus oli ensisijaisesti etevä näkijä, joka kykeni tavoittamaan tulevaisuuden tapahtumia yli vuosisatojen. Cagliostro puolestaan muistutti aikalaisiaan siitä ikivanhasta viisaudesta, joka on löydettävissä arkiajattelun takaa.

Kalevalan avain

Yksi Ervastin keskeisimpiä teoksia, jossa hän tarkastelee kansalliseepostamme ainutlaatuisella tavalla ja auttaa lukijaa ymmärtämään Kalevalamme “syviä vesiä” ja sen yhteyttä maailman muihin suuriin pyhiin kirjoihin

Vihkimyksen polku

Teos perustuu kirjailija Pekka Ervastin pitämiin esitelmiin, joissa hän okkultisen tiedon valossa kuvaa ihmisen historiaa ja kehitystä. Hän toteaa, ettei ihminen ole vain pystyyn noussut eläin, vaan sisäisesti jotain, joka on nostanut ihmisen pystyyn. Ihmisen on tutkittava itseään, tultava omien kokemustensa kautta itsetietoiseksi, sillä ihmisen sisäisen kehityksen edellytykset ovat hänessä itsessään. Hänen ensimmäinen velvollisuutensa ihmisenä on tulla totuudenetsijäksi. Ihmiskunnan piirissä on aina ollut auttajia, henkisiä opettajia, joiden puoleen ihminen on totuudenetsijänä voinut kääntyä. Ervast kuvaa vihkimyksiä eri aikakausina ihmisen eri kehitysasteilla ja kiinnittää huomiota niihin moninaisiin kokemuksiin, joita totuudenetsijä vihkimyksen polulla kohtaa.

Viidennen kulttuurin tehtävä

Teosofian henkinen sisältö on ilmentää sitä Kristuselämää, joka Jeesus Kristuksen saavutuksen kautta laskeutui ihmiskuntaan ja joka sisästä päin inspiroi uuteen henkiseen kulttuuriin. Sen perusohjeina ovat rauha ja rakkaus, kaikkien ihmisten keskinäinen veljeys. Vanha sotainen ja väkivaltainen elämänkäytäntö on poistuva vähitellen näyttämöltä. Teosofinen liike lähti korkealta hengen maailmasta ja se otti vastaan Kristuksen antaman kulttuurisysäyksen. Alusta lähtien sen ohjelmapykäliin on kuulunut veljeyden ytimen muodostaminen. Kirja on keskitetty kuvaus siitä, millä tavoin teosofiset opettajat H. P. Blavatskysta Rudolf Steineriin tulivat työssään ja opetuksessaan edustaneeksi eri kulttuureja niiden voitoissa ja saavutuksissa

Aakkosellinen hakemisto: A C E G H I J K M N S T U V Y Blavatsky

Ajatuksen ja käden parantava voima

Terveyden ja sairauden kysymystä ja eri parantamismenetelmiä käsittelevä kirja. Christian sciencea, hypnotismia ja psykoanalyysin varhaismenetelmiä, suggestiota sekä magnetismia selostetaan niin näkyvän kuin näkymättömän maailman kannalta. Kirja opastaa myös, miten jokainen meistä voi kehittää itsessään sairautta parantavia ominaisuuksia ja sitä elämänasennetta, jonka yhtenä tunnusmerkkinä on terveyden salaisuuden ratkeaminen.

Alempi ja ylempi jooga

Esitelmäsarja, joka käy läpi itä- ja länsimaisia mielen ja ruumiin hallitsemiseen tähtääviä menetelmiä alimmasta fakirismista ylimpään joogaan. Ervast kertoo mm. jesuiittojen ja rosencreuzilaisen veljeskunnan vähemmän tunnetuista henkisistä harjoituksista. Viimeisessä luvussa hän hahmottaa kristillistä joogaa, joka avaa länsimaiselle ihmiselle tien yhä avartuvaan henkiseen kokemiseen.

Avioliitto ja lapsen kasvatus

Ihmisen henkisen kehityksen kannalta avioliittoa ja lapsen kasvatusta ja niiden päämääriä hahmottava esitelmäsarja. Kasvatusta käsittelevä osa poikkeaa ns. kasvatusoppaista, sillä Ervastin lähtökohtana on ihminen jälleensyntyvänä henkisenä olentona. Tätä taustaa vasten hän piirtää suuntaviivat kasvatukselle, joka pyrkii tukemaan ihmisessä olevaa hyvää ja kasvattamaan tulevistasukupolvista fyysisen maailman kansalaisia, jotka henkisen olemuksensa muistaen pyrkivätelämässään yhä lähemmäs Jumalaa.

Christosophia

Kolmeen osaan jakaantuva kirja. “Mitä on usko” tarkastelee uskon psykologiaa ja sisältöä. “Pieni Ruusu-Ristikatekismus”, joka on julkaistu myös omana kirjasenaan kertoo kysymysten ja vastausten muodossa kristinuskon, erityisesti Jeesuksen opetusten ydinkohdista. Kolmasosa, “Christosophia” eli viisaus Kristuksesta tarkastelee Jeesus Kristukseenliittyviä kiisteltyjä kysymyksiä. Näitä ovat mm. evankeliumien luotettavuus, Jeesuksen syntymä ja Kristuksen toinen tuleminen.

Esoteeriset koulut ja okkultinen maailma

Tämä eripainoksena julkaistu esitelmä ottaa kantaa kaupallisiin yrityksiin, jotka maksua vastaan auttavat ihmisiä kehittämään itsessään erityisiä ominaisuuksia, kuten selvänäköä tai ennustamisen kykyä. Ervast selvittää laajalti niitä okkultisia olentojoukkoja eli voimia, jotka vaikuttavat ihmisen pyrkimyksiin. Niitä on erilaisia ja niillä on omat esoteeriset koulunsa. Ainoa oikea esoteerinen koulu on kuitenkin se, joka opettaa ihmiselle hyvyyttä ja epäitsekkyyttä ja kääntää hänen katseensa maallisista ansioista korkeampiin pyrkimyksiin.

Gnostikot

Ervastin kuoleman jälkeen julkaistu esitelmäsarja kertoo Johanneksen seurakunnan, gnostikkojen kristinuskon tulkinnasta ja elämänymmärryksestä. Kirja syventyy tarkastelemaan erityisesti ihmiskunnan ja yksilön lunastustyötä yhtäältä Jeesus Kristuksen elämäntehtävän kannalta, toisaalta sisäisenä prosessina jokaisen yksilön elämässä. Lähtökohtanaan gnostikoiden “pistis”, uskon määritelmä, kirja tutkii uskon elämän eri vaiheita sekä niihin liittyviä kokemuksia.

Henkiseen tietoon

“Henkiseen tietoon” käsittelee kolmea aihepiiriä.Ensimmäisissä luvuissa tarkastellaan ihmisen nykyisten sekä vielä uinuvassa tilassaolevien aistien tarkoitusta ja rakennetta. Seuraavissa luvuissa kosketellaan Patandsjhalin joogaharjoituksia ja niiden vaikutusta ihmisen rakenteeseen. Lopuksi Ervast tutkii kuolemanjälkeistä elämää ja niitä kokemuksia, joiden pariin ihminen tuolloin joutuu.

“Hiljaisuuden Ääni”

Tämä pieni kirjanen on eräänlainen H. P. Blavatskyn “Hiljaisuuden Ääni” kirjan esittely. Hiljaisuuden ääni on katkelma vanhasta itämaisesta mystisestä teoksesta ja sen teksti on vaikeatajuista. Ervast antaatässä joitakin viitteitä sen lukemiseen ja ymmärtämiseen. Hän käy läpi Hiljaisuuden Äänen pääkohdat ja antaa avaimet niiden käsittämiseen. Vaikkakin pienimuotoinen, tämä teos kuvailee ihmisen henkistä kehitystä harvinaisen kauniilla ja koskettavalla tavalla.

H.P. Blavatskysta sananen

Kolmen kirjan sarjan ensimmäinen osa tarkastelee Teosofisen Seuran perustajan H.P. Blavatskyn elämäntehtävää ja syitä, jotka osittain estivät sen toteutumisen. Toinen luku, “H.P. Blavatskyn suurin ihme” kertoo Salaisen Opin synnystä ja H.P.B.:n työskentelytavoista. Monet meidän aikamme tieteen tosiksi paljastamat Salaisen Opin väittämät kertovat siitä viisaudesta ja ikivanhasta tiedosta, jonka välittämiseksi länsimaiselle materialismiin eksyneelle ihmiselle teos aikanaan kirjoitettiin.

H.P. Blavatsky ja hänen teosofiansa

Blavatsky-sarjan viimeinen osa antaa analyysin H.P. Blavatskyn luonteesta ja kertoo hänen kaipuustaan löytää ratkaisu olemassaolon kysymykseen. Kirja esittelee myös H.P.B.:n pääteokset Hunnuton Isis ja Salainen Oppi. Ihmisen syntyperää ja rotujen historiaa esitellään laajalti, samaten yksilön elämää niiden valossa.

“H.P.B.” Neljä kuvaelmaa XIX:nen vuosisadan sfinksin elämästä

Tässä näytelmässä Ervast kertoo H. P. Blavatskystä “sisältäpäin”, hänen kokemuksiinsa eläytyen. Lukija saa käsityksen siitä valtavasta, koko ihmisen ja sielunelämän käsittävästä työpanoksesta, jolla H.P.B.toteutti hänelle annettua tehtävää sisäisen maailman esteistä,”kulttuuripiirien” arvostelusta ja halveksunnasta, jopa “ystäviensä” väärinkäsityksistä huolimatta.

Ihmisen synty

Tutkimus inhimillisen minuuden kehittymisestä, sen eri olemuspuolten syntyhistoriasta ihmiskunnan varhaisemmissa vaiheissa sekä niiden ulkopuolisten voimien luonteesta, jotka tähan kehitysprosessiin ovat vaikuttaneet. Kirja valottaa myös niitä lukuisia kehitysimpulsseja, joiden kohteena ihminen on ja joiden vähittäisestä yhteensovittumisesta muodostuu ehjä kokonaisuus.

Ihmiskunnan varhaisvaiheita

Tämä kirja tarkastelee ihmiskunnan alkuvaiheita ja kehittymistä nykyiseen tilaansa sekä kehitykseen vaikuttaneita voimia. Se sisältää myös mielenkiintoisen analyysin uskonnon rakenteesta, jonka valossa Ervast pohtii uskonnon alkeellisia muotoja ja niiden henkistä taustaa. Muinaisten kaldealaisten viisautta, Gilgamesh-tarua ja kertomusta Babelin tornista käsitellään kutakin omassa luvussaan länsimaista historian- ja uskontokäsitystä avartavalla tavalla.

Ihmisyyden uskonto

Viiteen itsenäiseen osaan jakaantuva teos. “Uuden ajan aamunkoitteessa” kuvailee tulevaisuuden uskontoa, sivistystä ja ihmistä. “Olemmeko käsittäneet oikein” tutkii Teosofisen Seuran historiaa ja sen kykyä toteuttaa yhtä perusaatettaan, veljeyttä. “Mestarit ja teosofinen liike” kertoo mestarien etsimisen ehdoista ja heidän opetuksistaan. “Vesimiehen merkeissä” sisältää näkemyksiä vesimiehen ajan alkamisesta ja luonteesta. “Pari päiväkysymystä” käsittelee aikansa yhteiskunnallisia oloja ja niihin vaikuttavia henkisiä virtauksia.

Itsemurha ei ole oikea ratkaisu

Tämä omana kirjasenaan julkaistu esitelmä pyrkii ymmärtämään itsemurhan syitä ja seurauksia näkyvän, mutta ennen kaikkea näkymättömän maailman kannalta. Selvänäköisiin tutkimuksiin pohjautuen se keskittyy kuvailemaan niitä kuolemanjälkeisiä tiloja, joissa ihminen joutuu elämään kunnes hän olisi kohdannut kuoleman luonnollisesti. – Nämä sieluntilat kertovat omalta osaltaan siitä virhearvioinnista, joka itsemurhan taustalla usein piilee.

Jeesuksen salakoulu

Pekka Ervast käsittelee kristinuskoon sisältyvää henkisenkasvun tietä, johon ei yleensä juurikaan ole kiinnitetty huomiota. Jeesuksen antamat elämänohjeet kuvataan järjestelmällisenä menetelmänä, jota noudattamalla ihmisestä tulee itsetietoinen “taivaan valtakunnan” jäsen. Tämä tarkoittaa, että ihminen löytää tavan ymmärtää ja kokea elämää, jossa kaikki hänen persoonalliset rajoituksensa ylittyvät ja hän voi elää kokonaan rakkauden täyttämänä.

Saatavana myös englanniksi: The Esoteric School of Jesus

Jeesus Kristuksen elämänymmärrys

Tiivis kirja, joka käsittelee yhtäältä Jeesus Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen okkultista merkityssisältöä, toisaalta sitä elämänymmärrystä, jonka takia Jeesus kuoli. Ervastin mukaan ihmiselämässä vuorottelee kolme perusvoimaa: vapaus, totuus ja rakkaus. Ne antavat perussävelen eri elämänvaiheille, lapsuudelle, nuoruudelle, aikuisuudelle ja vanhuudelle. Näitä voimia kuuntelemalla saamme käsityksen siitä tiestä, jonka Kristus ihmiskunnalle kuolemallaan avasi ja jota seuraamalla me rakennamme perustaa taivaan valtakunnalle maan päällä.

Jumala ja luominen

“Jumala ja luominen” tutkii aurinkokuntamme muodostumista sisäisenä ja henkisenä prosessina sekä tämän sisäisen olemuksen ilmentymistä aineeseen. Edelleen se kuvaa tämän sisäisen olemuksen jakaantumista itsenäisiin osailmennyksiin, joista lopulta muodostuu kehitysalusta inhimillisen minuuden ilmentymiselle ja kehittymiselle.

Jumala ja onni

“Jumala ja onni” on Pekka Ervastin parhaita ja eheimpiä teoksia. Se osoittaa johdonmukaisella tavalla, miten totuutta etsivä ihminenvoi päästä henkilökohtaiseen, kouriintuntuvaan kokemukseen siitä, että Jumala onolemassa ja rakastaa häntä ja kaikkia ihmisiä muuttumattomalla rakkaudella. Tämäkirja antaa ruusuristiläisen maailmankatsomukseen vähemmän tutustuneellekin selkeän kuvan siitä, mihin Ruusu-Risti pohjimmiltaan pyrkii.

Jeesus Kristus ihmisenä ja jumalana

Ervastin viimeisiä esitelmäsarjoja, jossa hän tarkastelee Jeesusta henkilönä inhimillisine elämänkokemuksineen ja Jumalan Poikana. Laajalti käsitellään myös Jeesuksen suhdetta karman lakiin ja sitä sisäistä kehitystä,jonka seurauksena ihminen vapautuu karmasta. Tämä edellyttää, että hän oppii käytännön elämässä noudattamaan Jeesuksen elämänohjeita ja tekemään rakkaudentekoja. Vasta silloin hänessä voi herätä Jumalan Poika ja hän voi askel askeleelta kulkea vapautta kohti.

Jeesus Kristus maailman vapahtaja

Tämä kirja syventyy Jeesuksen opetuksiin eettisin äelämänohjeina. Erityisesti tarkastellaan Jeesuksen henkilön ainutlaatuisuutta ihmisenä sekä Jumalan Poikana. Ehtoollisen asettamisen ideaa tutkitaan sen syvempien ja sisempien aspektien kannalta.

Jumalallinen suunnitelma ja teosofia käytännössä

Ervast selvittää paljon väärinkäsityksiä aiheuttanuttakäsitettä “Jumalainen suunnitelma”, jonka sisältö on ihmisen kasvaminen täydelliseksi. Elämänasenne, jota tämä kasvu edellyttää, on käytännöllinen. Sen ydin on, että ihminen lakkaa vastustamasta omaa kohtaloaan ja velvollisuuksiaan;päinvastoin hänen tulee ottaa kiitollisena vastaan mitä elämä hänelle tarjoaa. Näinhän ikäänkuin lunastaa oman paikkansa elämässä. Vastaanottavaiselle ihmiselle elämä tarjoaa yhä suurempia tehtäviä, jotka tuovat mukanaan yhä syvempiä kokemuksia, onnea ja rauhaa.

Johanneksen evankeliumi

Johanneksen evankeliumi poikkeaa muista evankeliumeista siinä, että se esittää asiat mystiseltä, symboliselta kannalta enemmän kuinhistoriallisina tapahtumina. Näissä esitelmissä Ervast antaa avaimen Jeesuksenelämässä ja opetuksissa esiintyvän kristillisen mystiikan ymrnärtämiseen. Johanneksen evankeliumi johtaa lukijan pohtimaan Jeesuksen ihmetöitä ja muita siinä kuvattuja tapahtumia. Se viitoittaa myös tien ihmiselämän perustavien kysymysten äärelle tarkastelemalla mm. pahan syntyä, sen voittamista ja ikuisen elämän saavuttamisen mahdollisuutta.

Jälleensyntymisen mysteereitä

Ervast selostaa ihmisen rakennetta jälleensyntymisen lain valossa. Hän kertoo myös elämän koulusta, jota ihminen käy jälleensyntymästätoiseen ja siitä henkisen kasvun tiestä, jota pitkin ihmisen taipale täydellisyyttä kohti kulkee.

Jälleensyntymismuisti

Tämä tiivis esitelmä analysoi ihmisen muistin toimintaperiaatteita ja selostaa salatieteen valossa luonnon muistia, johon on piirretty kaikki tähän mennessä tapahtunut. Näiden pohjalta ja esimerkkien avulla Ervast selostaa jälleensyntymismuistin luonnetta ja sen tajunnantilan saavuttamista, jonkamyötä jälleensyntymismuisti ihmisessä alkaa toimia.

Kalevalan avain

Yksi Ervastin keskeisimpiä teoksia, jossa hän tarkastelee kansalliseepostamme ainutlaatuisella tavalla ja auttaa lukijaa ymmärtämään Kalevalamme”syviä vesiä” ja sen yhteyttä maailman muihin suuriin pyhiin kirjoihin.

Karma ja sairaudet

“Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää”.Sanalasku ilmaisee jälleensyntymästä toiseen toimivan karman eli syyn ja seurauksen lain ytimen. Nämä esitelmät pohtivat ihmisen suhdetta karmaan sekä eräitä hänen toimintansa ja elämänasenteensa karmallisia seurauksia, sairauksia. Tarkastelun kohteena ovat myös ne keinot, joiden avulla hän oppii käytännössä vapautumaan vanhasta karmastaan ja elämään elämää, joka ei synnytä uutta karmaa.

Kirkko-ekleesia

Ervast palauttaa lukijan mieleen kirkon alkuperäisen tarkoituksen ja tehtävän, joista nykykirkkomme on aikojen saatossa loitontunut. Hänkäsittelee kirkkoa sen jäsenten muodostamana yhteisönä, yhteiskunnallisena laitoksena sekä mysteeriolaitoksena, jonka tehtävänä on auttaa yksilöä eteenpäin kristillisellä itsekasvatuksen tiellä.

Kiusausten koulussa

Esitelmäsarja, jossa Ervast tutkii entisajan mysteeriolaitosten vihkimyskokeiden vastineita nykyihmisen elämässä. Elämän maakoe,tuli-, vesi- ja ilmakoe ovat etappeja ihmisen sisäisen kehityksen tiellä ja niiden läpäiseminen edellyttää eettisten elämänasenteiden sisäistämistä. Kokeet suoritettuaan ihminen muuttuu elämän pojaksi, jolla on kyky auttaa veljiään ja tuottaailoa ympäristölleen.

Kristuksen toinen tuleminen

Vuonna 1925 pidetty esitelmä kuvaa alkanutta uutta aikakautta, jonka henkenä on uskonnollisen totuuden etsiminen. Se luonnehtii uuden ajan totuudenetsijälle avautuvia totuuksia, joista tärkein on kokemusperäinen tieto Kristuksen toisesta tulemisesta. Tämä ei tapahdu fyysisesti vaan sisäisesti ihmisen löytäessä Kristuksen hengessään.

Kristuksen tutkimaton rikkaus

Tämä kirja kertoo ihmiskunnan ja yksilön suhteesta Kristukseen ja valottaa Kristuksen tehtävää ja pyrkimyksiä menneinä aikakausina. “Kristus” on elävä mutta persoonaton kosminen Kristusprinsiippi. – Myös Jeesuksen suhdetta Kristukseen tutkitaan, samoin niitä ihmiselämän vaiheita, jotka luonnostaan ovat otollisimpia Kristuksen vastaanottamiseen.

Kristus meissä

Kirja Kristuksen vaikutuksesta ihmiselämään sen eri kehitysvaiheissa. Jeesuksen elämää tarkastellaan esimerkkinä kristusvoimien ilmenemisestä totuudenetsijän elämässä. Se kuvataan symbolisena näytelmänä, jokatoistuu erilaisine kokemuksineen totuudenetsijän elämänvaiheissa.

Kuka auttaa meitä kuolemassa

Kuolemaan liittyviä vastaamattomia kysymyksiä on monia. Sentähden kuolema on useimmille meistä pelottava asia. Ervast puhuu kuolemasta luonnollisella tavalla ja avaa silmämme näkemään myös kuolemanjälkeistä todellisuutta, “kuoleman kulttuuria”. Hän selvittää myös Kristuksen ja kuoleman välistä suhdetta ja sitä valtavaa elämänmuutosta, jonka ihminen kokee vastaanottaessaan Kristuksen.

Metafyysisiä tutkielmia-sarja

I Teosofia hengen uskontona

Ervast pohtii selkeällä tavalla tiedon ja uskomisen, subjektiivisen ja objektiivisen perustavanlaatuisia kysymyksiä.

II Onko Kalevala “pyhä” kirja?

Eräänlainen jatko-osa Kalevalan avaimeen. Ervast pyrkii selventämään kantaansa Kalevalaan ja kansantaruihin yleensä niin myytteinä kuin historiallisina tapahtumina. Hän ottaa kantaa aikansa tutkijoiden käsityksiin ja valottaa omaa käsitystään myyttien okkultisesta synnystä sekä Kalevalan tarujen suomalaisuudesta.

III Kirkonopin teosofia

Nämä lyhyehköt, tiiviit esitelmät palauttavat kristillisen dogmatiikan opinkappaleille niiden alkuperäisen hengen. Kristillisten kirkkojen usein ahtaista ja ulkokohtaisista tulkinnoista poiketen Ervast löytää dogmatiikasta ikuisen viisauden ja muuttumattoman tiedon, jonka turvin ihminen voi lopulta saavuttaa kirkastuksen.

IV Jumalan valtakunnan salaisuudet

Kirja valottaa Jeesuksen ajatusta taivasten valtakunnasta ja esittää niitä vaatimuksia, joita ihmiselle asetetaan jos hän mielii tuon valtakunnan löytää. Taivasten valtakunta ei ole mikään paikka tuolla ylhäällä vaan tajunnantila, jonka ihminen voi saavuttaa kehittämällä itselleen vaadittavat sielulliset ominaisuudet.

V Mitä on kristinusko?

Kolme varhaisesitelmää, jotka tarkastelevat Jeesuksen henkilöä jumalana ja ihmisenä, Jeesuksen oppia sekä kristinuskon salaista puolta. Jeesus opettaa, että on olemassa ihmeellinen henkinen elämä jonka ensimmäinen askel on, että ihminen uskoo itsessään olevaan hyvään ja kasvattaa sitä. Näin hän astuutielle, joka avaa hänelle omakohtaisina kokemuksina mm. Raamatun kertomukset Aatamista jaEevasta, Mariasta ja Kristuksesta. Ervast antaa lukijalle myös avaimet näiden kokemusten ymmärtämiseen.

VI Enkelein lankeemus

Tämä varhaisteos asettaa Raamatun kertomukset luomisesta, syntiinlankeemuksesta, vedenpaisumuksesta ja Nooan arkista omille paikoilleen ihmiskunnan historiassa. Historia pitää sisällään runsaasti länsimaiselle luonnontieteelliselle tutkimukselle tuntemattomia tapahtumia ja prosesseja, jotka ovat oleellisella tavalla muovanneet sekä nykyistä ihmiskuntaa että yksilön rakennetta ja jotka Ervast tässä asettaa oikeisiin yhteyksiinsä.

Vll Ihmiskunnan alkuperäinen kielija kirjoitus

Mm. okkultista symboliikkaa, kiinalaista ja egyptiläistä kirjoitusta sekä kabbalaa käsittelevä kirjanen johdattelee selkeästi ns. salaisiin tieteisiin. Ervast kertoo myös numerologiasta ja antaa esimerkkien avulla ohjeita sen tulkitsemiseen.

Mitä on magia?

Ervast ei tässä kirjassaan käsitä magiaa merkityksettömiksi silmänkääntötempuiksi vaan määrittelee sen henkisen elämänkäytännöksi. Hän luo silmäyksen magian historiaan ja esittelee sen eri muotoja. Lukuisin esimerkein varustettu kirja antaa kattavan kuvan magiasta ja kertoo myös, mitense liittyy oleellisella tavalla totuudenetsijän elämään.

Nostradamus ja Cagliostro

Kirja esittelee kaksi menneinä vuosisatoina elänyttä eurooppalaista salatieteilijää. Se kuvailee tällaisten poikkeusyksilöiden elämäntapaa ja yrityksiä välittää omia oivalluksiaan ympäröivään yhteiskuntaan. Nostradamus oli ensisijaisesti etevä näkijä, joka kykeni tavoittamaan tulevaisuuden tapahtumia yli vuosisatojen. Cagliostro puolestaan muistutti aikalaisiaan siitä ikivanhasta viisaudesta, joka on löydettävissä arkiajattelun takaa.

Paavali ja hänenkristinuskonsa

Hyvin elävä ja koskettava kuvaus Paavalista, kristikunnan todellisesta perustajasta ja hänen uskostaan ennen ja jälkeen hänen Damaskoksen tiellä kokemaansa kirkastusta. Ervast kuvailee myös Paavalin aikaisten tosi kristityiden seurakuntajärjestystä ja uskonkokelaiden koulutusta. Ennen kaikkea kirja kuiten kinesittää kristinuskon syvällisen ja vakuuttavan tulkinnan, jonka ydin on siinä, että ihmisellä on ainutlaatuinen tilaisuus ottaa vastaan tajuntaansa Kristus ja siten löytää omakohtaisesti Jumala ja tulla hänen Pojakseen.

Saatavana myös ruotsiksi: Paulus och hans kristendom PekkaErvast

Pahan voittaminen

Kirjassa tutkitaan maailmassa olevan pahan olemusta sekä luonnossa ilmenevänä välttämättömyytenä että ihmisessä olevana tietoisena pahuutena. Luonnossa paha ilmenee rajoituksena, joka luo yksilöllisen, oman olemassaolonsa puolesta taistelevan rnuodon. Ihmisessä ilmenee niin tämän kaltaista pahuutta kuin pahaa tahtoakin, jonka avulla ihminen alistaa ja vahingoittaa ympäristöään ja kanssaihmisiään. Ervast tutkii näiden pahuuden muotojen syntyä,kehitystä ja voittamista.

Pieni Ruusu-Risti – katekismus

Pieni Ruusu-Risti – katekismus tarkastelee kysymysten javastausten muodossa ruusuristiläisyyden peruskysymyksiä: Jeesuksen seitsemää käskyä, uskon ja tiedon kysymystä, Jumalan valtakuntaa sekä jumalanpalvelusta ja sakramenttia. Lisäksi se ottaa kantaa uuden opettajan syntymiseen ihmiskunnan keskuuteen. Loppusanoissa Ervast kuvailee vuoropuhelun muodossa sitä yleistä elämänasennetta ja henkeä, joka on ominainen vilpittömälle totuudenetsijälle.

Ruusu-Ristin erikoistehtävä

Viimeisissä esitelmissään Pekka Ervast tarkastelee teosofista liikettä ihmistä korkeampien voimien inspiraationa, joka ilmenee aikakausien kuluessa välillä voimakkaampana, välillä heikompana. Tässä yhteydessä suurimerkitys on ns. Valkoisella veljeskunnalla, jonka toimintaa Ervast selostaakin laajasti. Ruusu-Ristin tehtävää kirja pohtii niin teosofisen liikkeen osana kuin omana pyrkimyksenään. Viimeinen esitelmä hahmottaa uutta uskonpuhdistusta, jonka Ervast näki olevan alullaan ja jonka yhtenä tarkoituksena on kohottaa yksilöiden mieliä korkeammalle tasolle, enemmän ymmärtämään meidän jokaisen elämäntehtävää.

Salaperäinen ihminen

Lähtökohtanaan Raamatun luomiskertomukset Ervast tutkiii hmisen suhdetta sukupuolisuuteen ja kuolemaan sivuten myös selvänäön vaikeuksia. Kirja selvittää mediumististen henkilöiden tehtävää aikakautena, jolloin ihminen elää eksyksissä, jumalaisen alkuperänsä unohtaneena.

Salatiedettä omin päin

Ihmisen henkisen kehityksen vaiheiden tarkastelua sekäniiden menetelmien analysointia, joiden avulla hän voi kehitystään jouduttaa. Kirja piirtää kehityskaaren ihmisestä alkaen tavallisesta arkisuudesta ja päätyen itsetietoiseen maailmankaikkeuden kansalaiseen.

Sfinksin arvoitus

Näissä esitelmissä Pekka Ervast puhuu teosofisista peruskysymyksistä, kuten kuolemasta, jälleensyntymästä ja iankaikkisesta elämästä.Hän ennustaa egyptiläistä renessanssia, joka ilmenee uusien länsimaisten mysteeriolaitosten syntymisenä, ja puhuu myös uuden ajan jumalkäsitteestä.

Suuret uskonnot

Ervastin pitämistään esitelmistä toimittama kirja esittelee elävästi ja selkeästi suurten maailmanuskontojen vastaukset ikuisiin kysymyksiin kertomalla yhtäältä niiden oppijärjestelmistä ja siveysopeista, toisaalta keskushenkilöistä. Kirja esittelee mm. intialaisten, egyptiläisten ja muhamettilaisten uskonnot, mutta myös Apollonios Tyanalaisen ja Pythagora’an elämänymmärryksen. Verrattaessa näitä keskenään käy ilmi, että kaikki kertovat samasta todellisuudesta ja totuudesta, jota kohti pyrkimällä ihminen pääsee lähemmäs Jumalaa.

Suuri seikkailu

Postuumina ilmestynyt romaani, jota Ervast itse nimittij outsenlaulukseen. Päähenkilö, teosofi tohtori Kotka matkustaa Yhdysvaltoihin etsimään vastauksia polttaviin sisäisiin kysymyksiin ja aavistuksiin. Kirja huipentuu Kotkan voimakkaaseen sisäiseen kokemukseen oman henkisen opettajansa kanssa. Suuriseikkailu käsittelee elävässä ja keskustelevassa muodossa ennen kaikkea uuden uskonpuhdistuksen ja etiikan kysymyksiä.

Teosofian sanoma nykyajalle

Kysymysten ja vastausten muodossa olevan teoksen aihepiiri käsittelee monia teosofisia peruskysymyksiä, kuten eri uskontoja, jälleensyntymistä ja karmaa, Kristuksen olemusta.

Teosofisia muistelmia

Tässä kirjassa Ervast kertoo omasta sisäisestä kehityksestään ja niistä kokemuksista, jotka vuosien mittaan viitoittivat hänen henkistä tietään.

Tieni totuuden lähteelle

Kaksi alunperin lehtikirjoituksina ilmestynyttä omaelämäkerrallista kirjoitus sarjaa. Alkaen varhaisista nuoruuden muistoista Ervast piirtää kehityksensä kaaren pysähtyen tärkeimpiin kokemuksiinsa. – Joka haluaa tutustua Ervastin sydämelliseen ja laajakatseiseen henkilöön saa tästä kirjasta rohkeutta pyrkimyksessään hyvään, sillä siitä henkii vilpittömän ja tinkimättömän totuudenetsijän elämänkokemus.

Totuuden ruumis

Jeesus Kristus antoi meille 7 käskyä, voimme sanoa, janämä käskyt ovat suhteessa meidän auraamme, ne puhdistavat meidän sielullista olemustamme ja rakentavat meissä sitä taivaankaarta, jota pitkin meidän pitää kulkea totuuden ruumiin luo.

Tähtikoulut

Kuvaus aurinkokunnasta ihmisen kehitysjärjestelmänä, jossa astrologisilla voimilla on tärkeä osuus. Nämä voimat keskittyvät eri planeettoihin, joista kukin muodostaa oman ominaisuutensa ihmispsyykeeseen.

Uni ja kuolema

Esitelmäsarja vuodelta 1933 tarkastelee mitä ihmiselle okkultisen tiedon valossa unen aikana tapahtuu. Se kertoo myös ihmisen kuolemanjälkeisistä kokemuksista ja tiloista ja antaa viitteitä menetelmästä, jonka avulla kuolema on lopulta voitettavissa.

Uudesti syntyvä Suomi

Ervast tutkii kansallisuuden perustasta käsin maamme kansallishengen olemusta ja historiaa sekä mahdollisia tulevaisuuden muotoja. Kirjassa painotetaan kunkin kansan erityisasemaa historian näyttämöllä ja koetetaan hahmottaa historiallisen prosessin vaatimuksia Suomen kansalle.

Uskonnosta ja elämästä

Tämä vuosisadan alussa julkaistu teos julistettiin ilmestyessään kirkon taholta pannaan. Uudemmista painoksista on sent ähden poistettu arkaluontoisimmat osat. Kirja käsittelee kantaaottavasti kirkon oppeja ja vertaa niitä uskontojen alkuperäisiin opetuksiin. Se pohtii myös totuuden ongelmaa ja sitä, onko totuus löydettävissä ja millä keinoin.

Uusi Jumala

Nykyinen maailmansota on tehnyt vanhat arvot merkityksettömiksi, kirjoitti Pekka Ervast vuonna 1917. Samalla ihmiset ovat kuitenkin alkaneet etsiä elämälleen uusia arvoja. Näitä arvoja Ervast käy läpi tässä pienessä, paljon puhuvassa kirjasessaan.

Uusi uskonpuhdistus

Ervast näkee, ettei kirkko täytä sille asetettua tehtävää yhtäältä siksi, ettei se levitä Jeesuksen oppia, toisaalta koska monelta sen edustajalta puuttuu elävä usko ja etiikka. Nämä esitelmät hahmottavat ennenkaikkea kirkon oppeja koskevaa uskonpuhdistusta, joka korjaisi nämä epäkohdat. Ervast puhuu mm. kirkonopin suhteesta kuolemaan ja Jumalan armoon. Hän kuvailee elävästi pyhityksen tietä, joka on uskonelämän kehitys yksilössä. Lisäksi hän osoittaa, miten Jeesuksen elämä ja kuolema avasi meille jokaiselle portin, joka johtaa taivasten valtakuntaan eli Jumalan kokemiseen.

Valoa kohti

Ervastin varhaisteos käsittelee yleispiirteittäin maailman uskontojen yhteneväisyyttä, ihmisen rakennetta, elämää ja henkisen kehittymisen tietä teosofian valossa.

Vapaamuurariuden kadonnut sana

Vuoropuhelun muodossa vapaamuurariuden sisältöä ja henkeä, muotoja ja tarkoitusperiä esittelevä kirja. Ervastin tiivis katsaus vapaamuurariliikkeen historiaan ja alkuperäiseen sisältöön antaa taustan, jota vasten hänen ehdotuksensa liikkeen uudistamiseksi käy ymmärrettäväksi ja tarkoituksenmukaiseksi. Tämä teos on omalta osaltaan erinomainen johdatus meidänkin aikanamme yhä uudelleen keskustelua herättävään aiheeseen.

Vihkimyksen polku

Vuonna 1955 julkaistu tiivis katsaus ihmisen historiaan ja kehitykseen okkultisen tiedon valossa. Ihmiskunnalla ja sen piirissä on aina olluthenkisiä opettajia joiden puoleen totuudenetsijät ovat tunteneet vetoa. Kirja kuvaa eri aikakausien vihkimysmenettelyä ja hahmottaa niitä kokemuksia, joita totuudenetsi jäkohtaa vihkimyksen polulla.

Viidennen kulttuurin tehtävä

Teosofian henkinen sisältö on ilmentää sitä Kristuselämää, joka Jeesus Kristuksen saavutuksen kautta laskeutui ihmiskuntaan ja jokasisästä päin inspiroi uuteen henkiseen kulttuuriin. Sen perusohjeina ovat rauha ja rakkaus, kaikkien ihmisten keskinäinen veljeys. Vanha sotainen ja väkivaltainen elämänkäytäntö on poistuva vähitellen näyttämöltä. Teosofinen liike lähti korkealta hengen maailmasta ja se otti vastaan Kristuksen antaman kulttuurisysäyksen. Alusta lähtien sen ohjelmapykäliin on kuulunut veljeyden ytimen muodostaminen. Tässä kirjassa Pekka Ervast tarkastelee teosofista liikettä, joka uutta kulttuuria ilmentäessään joutui läpikäymään myös vanhojen kulttuurien saavutukset. Kirja on keskitetty kuvaus siitä, millä tavoin teosofiset opettajat H. P. Blavatskysta RudolfSteineriin tulivat työssään ja opetuksessaan edustaneeksi eri kulttuureja niidenvoitoissa ja saavutuksissa.

Vuorisaarna

Jeesuksen Vuorisaarna, maailman kirjallisuuden kirkkain helmi, Pekka Ervastin suomentamana ja tulkitsemana. Jeesus viitoittaa elämänohjeillaansen tien, jota seuraamalla ihminen valmistautuu vastaanottamaan itsessään Kristuksen eli löytämään itsessään sen olemuspuolen, joka on lähtöisin Jumalasta. Tämän löydön valossa hän oppii ylittämään erillisyytensä ja kokemaan elämän suurtaykseyttä.

Saatavana ruotsiksi ja englanniksi: Bergspredikan ja TheSermon on the Mount or the Key to Christianity

Yhteiskunnallisia kysymyksiä -sarja:

I Jos Mestareita seuraisimme…

Tässä 1924 julkaistussa kirjasessa Ervast muistuttaa kuulijoitaan veljeydestä ja suree sen unohtumista monissa teosofipiireissä ensimmäisen maailmansodan aikana. Pääasiassa kirja esittelee Mahatma Gandhin elämää, työtä ja vaikuttimia. Se kertoo eläytyen Gandhin suuresta yhteiskunnallisesta tehtävästä sekä hänen laajakatseisesta ja suvaitsevasta elämänymmärryksestään.

II Kuinka soisin maatani hallittavan

Ervast osoittaa laaja-alaisuuttaan tässä yhteiskunnallisia kysymyksiä tarkastelevassa kirjasessa. Teoksessa on lukuisi aoivalluksia, jotka tuntuvat erityisen ajankohtaisilta tänään. Mielenkiintoinen on Ervastin hahmottama kolmijakoinen yhteiskuntamalli, joka keskeisissä kohdissaan yhdentyy toisen suuren tutkijan, Rudolf Steinerin näkemyksiin, vaikka kumpikin päätyi teoriaansa omien havaintojensa kautta.

III Veljeysaate ja pahantekijät

“Kaikilla yhteiskunnilla on lakinsa, joiden mukaan kansalaisten yhteiselämä on järjestetty. – Toisaalta niillä on oikeuslaitoksensa, joka on tarkoitettu olemaan jonkinlainen inhimillinen vertauskuva – luonnonoikeuslaitoksesta.” – Ervast arvostelee tätä inhimillistä oikeutta. Hänmyös analysoi rikoksentekijää ja rikoksen taustalla olevia sieluntiloja. Viimeinen luku tarkastelee rikollisuutta ja sen parantamista yhteiskunnallisena ongelmana.

V Neljä kättä

“Ihmiset jakaantuvat kättensä nojalla neljään eriluokkaan, – ei arvoluokkaan, vaan työryhmään”, sanoo Ervast. Tällöin käsi viittaa yksilön luontaiseen taipumukseen, joka puolestaan määräytyy ihmisen sisäisen rakenteen mukaan. Nämä neljä kättä ovat työmiehen ja taiteilijan käsi, sotamiehen käsi, auttajan ja lohduttajan käsi sekä viimeisenä hallitsijan käsi. Näitä ihmistyyppejä Ervast tarkastelee niin ulkopuolelta kuin sisäisinä, eettisinä ihanteina, joita kohti pyrkiminen on osa uuden, paremman yhteiskunnan rakentumisprosessia.

V Nykyisen ajan ongelma ja senratkaisu

Pekka Ervast pohtii, miksi ihmiskunta ei huolimatta valtavasta kulttuuri- ja taloudellisesta kehityksestä ole löytänyt onnea. Hän selostaa, kuinka onni ja rauha ovat saavutettavissa ainoastaan asettamalla veljeys ja totuus niin yksilöiden kuin kansakuntien päämääriksi käytännön elämässä.

Vl Europpalaisia näköaloja

Ervast tarkastelee historiassa esiintyneitä pyrkimyksiä yhdistää Eurooppa sekä paneurooppalaista liikettä. Hän selventää niitä vaatimuksia, joita Euroopan mahdollinen yhdistyminen ja elämä yleensä asettavat eurooppalaiselle miehelle ja naiselle sekä koko yhteiskuntarakenteelle. Yhteiskunta jakaantuu kolmeen eri alueeseen, joiden tulisi olla toisistaan riippumattomia. Vain näin eurooppalainen yhteiskunta voisi kehittyä paremmaksi kasvuympäristöksi kansalaisilleen.

H. P. Blavatsky:

Evankeliumien esoteerinen luonne

Blavatskyn Lucifer-aikakauslehdessä julkaisema kirjoitussarja tarkastelee evankeliumien salattua, esoteerista luonnetta mm. niiden etymologiaa tutkimalla. Se osoittaa, että kristityt kädet ovat muovanneet niin Raamattuakuin esimerkiksi juutalaisten Kabbalaa myöhempinä aikoina niin, ettei meille ole juurikaan säilynyt alkuperäisiä pyhiä kirjoituksia. Mutta “pienikin siru oikeata kultaa kimmeltää ikuisesti ja -salatieteilijä voi löytää jälkiä –alkuaikaisista totuuksista”. Näiden luonnetta HPB valottaa tässä kirjasessa.

Hunnuton Isis

Teosofien Vanhaksi Testamentiksi nimitetty Hunnuton Isisilmestyi vuonna 1877 mahtavana kaksiosaisena teoksena. Ensimmäinen osa käsitteli tiedettä ja toinen uskontoja. Suomennos on jaettu neljään osaan: Tiede I ja II sekäTeologia I ja II. Niissä on yhteensä noin 1300 sivua. Tiedettä käsittelevässä osassaBlavatsky arvostelee usein purevasti oman aikansa tieteitä. Ajan tieteelliset metoditolivat kieltämättä vielä melko alkeellisia. Hatarat tutkimusmenetelmät ja tietämättömyys eivät kuitenkaan ärsyttäneet Blavatskya siinä määrin kuin se halveksiva ylimielisyys, jolla 1800-luvun tiedemiehet suhtautuivat muinaiskansojen myyttiseen viisauteen, jota hän itse arvosti. Teologia-osassa Blavatsky esittelee monien eri kulttuurien uskontoja ja esoteerisia oppeja. Verratessaan oman aikansa kaavoittunutta tapauskonnollisuutta, suvaitsemattomuutta ja moraalista rappiota alkuperäisiin uskontoihin hän ei juurikaan näe kehitystä ja edistystä. Kirkkoisät itse ammensivat tietonsa usein samoista muinaisuuden ehtymättömistä lähteistä, jotka he sitten tuomitsivat pakanallisina. Hunnuton Isis esittelee oman kulttuuripiirimme henkistä ja esoteerista traditiota Pythagoraasta gnostikkoihin ja ruusuristiläisiin. Perimmäinen ykseys kaiken todellisen henkisen pyrkimyksen päämääränä heijastuu Hunnuttomasta Isiksestä kuten Blavatskyn muistakin teoksista.

Mitä on okkultismi?

Teosofisen liikkeen perustamisen 100-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu kokoelma H.P. Blavatskyn kirjoituksia. Uuno Poreen valitsemat tekstit käsittelevät mm. meidän aikakauttamme okkultisesta näkökulmasta, unia, Kalevalaa ja eettisiä kysymyksiä. Monipuolisen ja käytännön elämäänkin liittyvän aihevalinnana nsiosta kirja antaa hyvä käsityksen H.P.B.:n valtavasta ja moniulotteisesta kirjallisesta työstä. Kirjan lopussa oleva lyhyt luku H.P.B. :stä ihmisenä ihmisten parissa hahmottaa Teosofisen liikkeen perustajan temperamenttista ja sykähdyttävää persoonallisuutta.

Salainen Oppi I ja II

Pääteoksensa Salaisen Opin kaksi ensimmäistä osaa H.P.Blavatsky kirjoitti vuosina 1886 – 88. Niin ensimmäinen osa, Maailman synty, kuintoinen, nimeltään Ihmisen synty, jakaantuvat kolmeen jaksoon, joista ensimmäinenesittää Aikain viisauden, ihmiskunnan alkuperäisen uskonnon oppeja kosmisesta kehityksestä vertailemalla niitä suurten uskontojen vastaaviin oppeihin. Toinen jakso käsittelee symboliikan syntyä ja selvittelee eri uskontojen teologiaa osoittaen niiden myyttien ja mysteerioiden todellisen merkityksen. Kolmannessa jaksossa Blavatsky vertailee okkultimia oman aikansa tieteeseen. Rakenteellisesti Salainen Oppi on koottu siten, että se muodostaa mahtavan kommentaarin Dzyanin Kirjasta käännetylle yhdeksälletoista runolle. Tätä kirjaa on sanottu maailman vanhimmaksi ja se on kirjoitettu kielitieteilijöille tuntemattomalla senzarin kielellä. Salainen Oppi on Blavatskyn mukaan 1800-luvun tulkinta näille Dzyanin kirjan stanzoille eikä sellaisena sisällä lopullista totuutta Gupta Vidhasta, salaisesta tieteestä. Kullakin vuosisadalla tehdään yritys näyttää maailmalle mitä tämä tieto on, ja Salainen oppi edustaa oman vuosisatansa osuutta siitä.

Teosofian avain

Teosofian avain on “selvä esitys kysymysten ja vastausten muodossa siitä siveysopista, tieteestä ja filosofiasta, jonka tutkimistavarten Teosofinen seura on perustettu”. Yli 300-sivuinen kirja käsittelee teosofian ja Teosofisen seuran välistä suhdetta, seuran työtapaa sekä laajasti teosofisia oppeja luonnosta ja ihmisestä, jälleensyntymisestä ym. “Mitä on teosofia käytännössä” kertoo teosofien itsekasvatuksesta ja eettisestä ihanteesta. Kirjan lopussa oleva laaja sanasto antaa monipuolisuudessaan ja perusteellisuudessaan hyvän taustan teosofisen kirjallisuuden ymmärtämiseen.

Jouko Ikonen:

Veljeni toisesta piiristä

Kaikkinäkevän Johanneksen kirjeitä erään yrityksen toimitusjohtajalle. Johannes avaa suurempaan, yleismaailmalliseen tehtävään valitun johtajan silmät näkemään elämän lainalaisuuksia, sitä tukevia ja toisaalta tuhonvoimia. Johanneksen “kirjekoulu” tähtää hänen oppilaansa suurempaan itsetuntemukseen ja laajempaan tietoisuuteen, joka aikanaan on tarkoitus valjastaa itseelämän palvelukseen.

William James:

Uskonnollinen kokemus

Amerikkalainen filosofi ja psykologi William James herätti vuosisadan vaihteessa huomiota ennakkoluulottomilla havainnoillaan ja tutkimuksillaan.Tämä kahdenkymmenen luennon sarja käsittelee yksilön uskonnollista rakennetta ja sen ilmenemismuotoja. James esittelee lukuisia käytännön esimerkkejä erityyppisistä uskonnollisista kokemuksista, joiden yhtäläisyyksien ja erojen pohjalta hän pohtii uskonelämän muotojen yleisiä tuntomerkkejä sekä kokemusten merkitystä erityyppisille ja eri elämänvaiheissa oleville ihmisille. Alansa klassikko.

Kalervo Kankaanpää:

Ihminen, kolmen maailman asukas

Esitelmässään Kalervo Kankaanpää tarkastelee ihmisen kolmea olemuspuolta ja niitä maailmoja, joissa hän tämän rakenteensa ansiosta elää. Näiden maailmojen vuorottelua ihmiselämässä hallitsee jälleensyntymisen laki, joka tekee ihmiselämien sarjasta yhden pitkän jatkumon.

Karma ja elämän oikeudenmukaisuus

Kankaanpää selostaa karman lain toimin taperiaatteita jaeri ilmentymiä. Hän pohtii mm. kansojen joukkokarmaa ja karman suhdetta aikamme yleisimpiin sairauksiin sekä osoittaa karman lain yksityiskohtaista luonnetta tarkastelemalla sen ehdottoman oikeudenmukaisuuden.

Vapaamuurarius ihmiskunnan kasvattajana

Ruusu-Ristin entinen puheenjohtaja osoittaa tässä omaan tutkimustyöhönsä perustuvassa esitelmässä, että vapaamuurarijärjestöllä on ollutja on edelleen siihen kohdistetusta arvostelusta huolimatta keskeinen asema ihmiskunnan kasvattajana.

Aimo Mela:

Pekka Ervastin elämäkerta

Pekka Ervast oli suomalainen ajattelija ja tutkija, joka suoritti elämäntyönsä teosofisessa liikkeessä, ensin Suomen Teosofisessa seurassa ja myöhemmin Ruusu-Risti -järjestössä, jonka hän perusti vuonna 1920. Inhimillisen käytännön ja ihmisen ihanteiden välinen ristiriita oli myös Pekka Ervastin toiminnan lähtökohta. Erityisesti häntä askarrutti kulttuurimuotomme keskeisimmän henkisen hahmon – Jeesuksen – antaman esimerkin ja vallitsevan elämänmuodon yhteensopimattomuus. Ervast uskoi, että yksi keskeinen tekijä ristiriidan poistamiseksiolisi oman kulttuuritraditiomme henkisten perusteiden syvemmässä ymmärtämisessä. Hän myös näki, että juuri Jeesuksen antamien elämänohjeiden noudattaminen avaa tien tällaiseen ymmärrykseen ja lopulta myös ihmisen ongelman ratkaisuun. Pekka Ervast sovelsi omassa elämässään näitä elämänohjeita ja kykeni murtautumaan tavanomaisten havaitsemisen muotojen läpi niiden takaiseen maailmaan. Näin Ervastista kehittyi yksiharvoista itsenäisistä eurooppalaisista ihmisen tuntemattomien mahdollisuuksien tutkijoista. Hän kykeni myös välittämään tekemiään havaintoja muille ihmisille.Ervastin tutkimustyön laajuus oli huomattava ja ulottui yhteiskunnallisista kysymyksistä Kalevalan merkitykseen, jälleensyntymisongelman selventämiseen ja maailman sisäisen rakenteen pohdintaan.

H.S. Olcott:

Näin puhui Buddha

Joka haluaa tutustua Buddhaan ja hänen sanomaansa löytää tästä kysymysten ja vastausten muotoon laaditusta kirjasta helppotajuisen ja perusteellisen esityksen buddhalaisuuden historiasta ja filosofisesta perustasta. Kirja pohjautuu Olcottin Ceylonilla suorittamiin tutkimuksiin ja sitä on käytetty oppikirjana niin idän kuin lännen buddhalaisissa kouluissa.

Uuno Pore:

Kaikkiyhteys

Uuno Poreen esitelmistä koottu kirja käsittelee teosofian peruskysymysten lisäksi mm. Graal tarustoa ja druidien viisautta. Pore tutkii mm.Radhakrishnanin ja Walt Whitmanin elämänymmärrystä ikuisen viisauden ilmauksina.Kirjan eri aiheita yhdistävä punainen lanka on ihmisen herääminen kosmisen tajunnan olemassaoloon; Pore näkee ajassamme merkkejä tällaisen kokemuksen yleistymisestä.

Kalevalan arvoitus

Kalevalan arvoitus on koottu Ruusu-Ristin edesmeneen johtajan Uuno Poreen Kalevala-aiheisista esitelmistä. Niissä Pore tulkitsee kansalliseepoksemme keskeisiä taruja niiden symbolisen ja myyttisen sisällön pohjalta. Allegorisesti ymmärrettynä Kalevala johtaa lukijan suurten kysymysten äärelle: se kertoo maailman ja ihmisen synnystä, totuuden tiestä, kuoleman arvoituksesta dramaattisella ja nykyihmistäkin koskettavalla tavalla, joka on ominainen kaikkien kulttuurien taruille ja myyteille.

Kuoleman valtakunnassa

Pore tekee tässä esitelmässä selkoa siitä, mitä ihmiselle kuolemassa okkultisesti katsoen tapahtuu. Hän kuvailee kuolemanjälkeistä matkaa Tuonelan kiirastulen läpi taivaalliseen elämään. Nämä ovat tajunnantiloja, joiden yksityiskohtainen luonne määräytyy yksilön mukaan.

Uuno Poreen suomentamana

Patandshalin jooga-ajatelmat

Patandshalin jooga-ajatelmat käsittelevät ihmisen rakennetta ja menetelmää, jonka avulla hän oppii samastumaan sieluunsa ja siten hallitsemaan mielensä. Ajatelmat jakaantuvat neljään kirjaan: ensimmäinen käsittelee keskittymisen taitoa, toinen sen saavuttamiseen käytettäviä apukeinoja. Kolmas kirja selostaa joogin saavutuksia ja neljäs perehdyttää lukijan eristyneisyyden olemukseen, tilaan, jossa ihminen on sielussaan vapaa suurten vastakohtaparien, kuten hyvä ja pahan, vaikutukselta.

C. Rajagopalachari:

Upanisadit

Upanisadit on hindulaisuuden pyhä kirja, joka ilmentää voimakasta tieteellistä henkeä uskonnollisen etsimisen yhteydessä. Pyhät tarut antavat selkeitä opetuksia ihmisen ja maailman rakenteesta ja menetelmästä, jonka avulla meidän on mahdollista oppia samastumaan siihen ikuiseen, joka meissä piilee.

Richard Wilhelm:

Kultakukan salaisuus

Kultakukan salaisuus on ihmiskunnan vanhimpia säilyneitä tekstejä. Sen merkit koottiin noin 2300 e.Kr. ja tärkeimmät selitykset ovat peräisin Konfultselta ja muilta 600 e. Kr. eläneiltä kiinalaisilta filasofeilta. Kiinalaisille Kultakukan salaisuus on sama kuin Koraani Islamin uskonnossa ja Raamattu kristityille. Kirja kuvaa tajunnan eri vaiheita tiellä kohti valaistumista. – C.G. Jung on laatinut kirjaan alkupuheen, joka selvittää kohta kohdalta eurooppalaisen mielen ongelmia matkalla kohti tätä valaistumista eli kultakukan salaisuutta.



[[T_F]]Data Leak Prevention – Data Security Solutions – Information Theft Protection, Detection and Prevention Software Productstracefusion_signature=5e6ab278199d079728c5c38f8a850fd34faa8cbb48bdfa44400370c111010eafbd64154a476e8a1f6262d5158c649ce84318e1bd54cd468ce5e92daee9388df6b792ac9459852c6aa8842bada840bdd81ca667b90683425107acfe97520caef797016743191c5d09ee4bbe849073fea9aa6d3867e8eefe7e29f1c17ef02728a006f9ff10417360fbd98b633f29e5791bd8aee70e126ca06267e73714200fe6f7a81875843a2503ab16cf75655b302e84ccd850e743ae48b54306772c1ccddb595373c55861a766bf5301142471598ba4067705df7ce4c10569be632d2fcdca4f5549940e1a81b4fea0968f81e406b5b0c613d031eb5348dcb9712d656df496a073fa3f70e3c0b17247a06137f24e8ae434aa7144bc1b3ac89dd87aaec9346c533a5ed6dd2b20f9d895a9985123ca2c5f24ffbf08b82ff142ab26653d2fe7655239d14c9f7b534899f77baa5eaa383fa0010039093e9163aae8be0299d5b5ab70a8a62fb862b5a70f992803ef11a8102cdcc09c9f02916c3694cc9a4b9ecdc0dc8486ecbcf58110211c0d63cc9a5c5e7759a92bd83686dcd8d9af6d139c83c0d3361b5659c93f940753e7dbc63d520930c99dc0eb5b2316a58b0408999ae8c26d56fa42d0a9f817b792ad4d3e92ad4cf2[[T_F]]

Yhteystiedot

Ruusu-Risti ry

Merimiehenkatu 31, 00150 Helsinki, puh.09-656052

Johtaja, Jarmo Anttila

Papinmäentie 31, 00630 Helsinki puh. 040-5168095

sähköposti jarmo.anttila(at)saunalahti.fi

Varapuheenjohtaja, Kauno Mannonen

Räätälinkuja 03400 Vihti 040-7613778

sähköposti kauno.mannonen(at)kolumbus.fi

Sihteeri, Aija Tuukkala

Liisankatu 18 D 43, 00170 Helsinki puh. 044-0623 145

sähköposti aija.tuukkala(at)kolumbus.fi

Rahastonhoitaja, Teija Solehmainen

Walkamantie 56, 03300 Otalampi

sähköposti teija.solehmainen(at)gmail.com

Ruusu-Ristin Kirjallisuusseura ry.

Johtaja, Rauno Rinkinen puh. 050-3740633

sähköposti rauno.rinkinen2(at)luukku.com

Lataa jäsenhakemus: Hakemus.doc tai Hakemus.pdf

YHTEYSHENKILÖT ERI PAIKKAKUNNILLA:

Jyväskylä Liilia Siiberg 050-9111377

Anjalankoski Pauli Loikala 040-8381017

Kuopio Jouko Ikonen 050-3418795

Lieksa Raija Solehmainen 040-7561578

Rovaniemi Marketta Mylläri 040-7626454

Siilinjärvi Paula Monto 040-5904918

Tampere Leena Sippola 050-5887885

Vihti Kauno Mannonen 040-7613778



[[T_F]]Data Leak Prevention – Data Security Solutions – Information Theft Protection, Detection and Prevention Software Productstracefusion_signature=5e6ab278199d079728c5c38f8a850fd34faa8cbb48bdfa44400370c111010eafbd64154a476e8a1f6262d5158c649ce84318e1bd54cd468ce5e92daee9388df6b792ac9459852c6aa8842bada840bdd81ca667b90683425107acfe97520caef797016743191c5d09ee4bbe849073fea9aa6d3867e8eefe7e29f1c17ef02728a006f9ff10417360fbd98b633f29e5791bd8aee70e126ca06267e73714200fe6f7a81875843a2503ab16cf75655b302e84ccd850e743ae48b54306772c1ccddb595373c55861a766bf5301142471598ba4067705df7ce4c10569be632d2fcdca4f5549940e1a81b4fea0968f81e406b5b0c613d031eb5348dcb9712d656df496a073fa3f70e3c0b17247a06137f24e8ae434aa7144bc1b3ac89dd87aaec9346c533a5ed6dd2b20f9d895a9985123ca2c5f24ffbf08b82ff142ab26653d2fe7655239d14c9f7b534899f77baa5eaa383fa0010039093e9163aae8be0299d5b5ab70a8a62fb862b5a70f992803ef11a8102cdcc09c9f02916c3694cc9a4b9ecdc0dc8486ecbcf58110211c0d63cc9a5c5e7759a92bd83686dcd8d9af6d139c83c0d3361b5659c93f940753e7dbc63d520930c99dc0eb5b2316a58b0408999ae8c26d56fa42d0a9f817b792ad4d3e92ad4cf2[[T_F]]

Linkit:

Aatma
Kirjakauppa, antikvariaatti

Aikainviisaus
Teosofis-ruusuristiläinen sivusto
mm.keskustelufoorumi

Elämäopisto
Kuopiossa toimiva toimintakeskus

Suomen antroposofinen liitto
Suomen antroposofisen liiton kotisivu

Teosofinen Seura
Teosofinen Seura r.y. – Suomen Osasto (Adyar)

Teosofia.net
Teosofis-ruusuristiläinen sivusto

Alice A. Bailey
Yhdistys

Forum Humanum Nordicum
Henkisen kasvun yhteistyötä Kuopiossa



[[T_F]]Data Leak Prevention – Data Security Solutions – Information Theft Protection, Detection and Prevention Software Productstracefusion_signature=5e6ab278199d079728c5c38f8a850fd34faa8cbb48bdfa44400370c111010eafbd64154a476e8a1f6262d5158c649ce84318e1bd54cd468ce5e92daee9388df6b792ac9459852c6aa8842bada840bdd81ca667b90683425107acfe97520caef797016743191c5d09ee4bbe849073fea9aa6d3867e8eefe7e29f1c17ef02728a006f9ff10417360fbd98b633f29e5791bd8aee70e126ca06267e73714200fe6f7a81875843a2503ab16cf75655b302e84ccd850e743ae48b54306772c1ccddb595373c55861a766bf5301142471598ba4067705df7ce4c10569be632d2fcdca4f5549940e1a81b4fea0968f81e406b5b0c613d031eb5348dcb9712d656df496a073fa3f70e3c0b17247a06137f24e8ae434aa7144bc1b3ac89dd87aaec9346c533a5ed6dd2b20f9d895a9985123ca2c5f24ffbf08b82ff142ab26653d2fe7655239d14c9f7b534899f77baa5eaa383fa0010039093e9163aae8be0299d5b5ab70a8a62fb862b5a70f992803ef11a8102cdcc09c9f02916c3694cc9a4b9ecdc0dc8486ecbcf58110211c0d63cc9a5c5e7759a92bd83686dcd8d9af6d139c83c0d3361b5659c93f940753e7dbc63d520930c99dc0eb5b2316a58b0408999ae8c26d56fa42d0a9f817b792ad4d3e92ad4cf2[[T_F]]

Vanhemmat artikkelit »