Ruusu-Ristin sisäinen koulu

Järjestön ytimenä toimii veljeskunta, jonka tarkoituksena on älyllisseremoniallista tietä herättää jäsenissään tietoisuus henkisestä olemuksestaan ts. korkeammasta minuudestaan.

Tämä koulu toimii vapaamuuraripohjalla sen kolmen ensimmäisen yleismaailmallisesti hyväksytyn asteen, Johannes-muurariuden muodossa. Ks. Pekka Ervastin teos Vapaamuurariuden kadonnut sana.

Ruusu-Ristin vpm-veljeskunta on eräs kaikkina aikoina vaikuttaneiden mysteereiden, initiaatiokoulujen ja vapaamuurarijärjestöjen nykyaikainen perillinen. Sen juuret ovat 1800-luvulla syntyneessä yhteis-vapaamuurariudessa.

1920-luvun alussa järjestön perustaja Pekka Ervast sai mestariltaan käskyn toimia tässä muodossa. Hänen johdollaan rituaaliin lisättiin Kalevalaan perustuvat mantrat ja Jeesuksen Vuorisaarnan siveellinen oppi. Järjestössä voivat siis toimia kaikki ihmiset rotuun, uskontunnustukseen, sukupuoleen, ulkonaiseen asemaan yms. katsomatta.

Kuten kaikki vpm-järjestöt, myös Ruusu-Ristin veljeskunta on rakenteeltaan hierarkkinen. Koska Johannes-muurarius on luonteeltaan aatteellista ja vertauskuvallista, ei hierarkkisuus koske kuin toiminnan muodollista rakennetta yksilönvapautta rajoittamatta. Niinpä asema veljeskunnassa ei perustu pelkästään ulkonaiseen tietoon ja taitoon, vaan edellyttää aina myös veljestön täyttä luottamusta.

Ruusu-Risti vpm-veljeskunta toimii kolmessa sisällöltään tarkasti erotetussa asteessa, jotka ovat: hyväksytty oppipoika, ammattilainen ja mestarimuurari. Näitä nimityksiä on käytetty ainakin keskiaikaisten ammattikiltojen ja kirkonrakentajien ajoista saakka.

Pääsy veljeskuntaan edellyttää Ruusu-Risti ry:n jäsenyyttä ja juhlallista vastaanottoa (installaatiota), joka tapahtuu pääsiäisenä järjestön vuosijuhlan aikana. Tämän jälkeen pyrkijän on käännyttävä järjestön johtajan puoleen.

Opiskeluohjelma ulkonaiselta puoleltaan käsittää tutustumisen uskonnollisiin, filosofisiin ja aatteellisiin järjestelmiin, joissa ilmenee ikiaikainen viisaus. Toisessa asteessa tutustutaan ihmisen sielulliseen ja henkiseen olemukseen, esoteerisen kristinuskon etiikkaan sekä tieteen ja taiteen olemukseen. Kolmas aste on muurarihistorian, vihkimyksen todellisuuden ja Salaisen Veljeskunnan, eli pyhäinyhteyden teoreettista tutkimista. Tämän opinto-ohjelman toteuttaminen vie noin 10 vuotta.

Ruusu-Risti vpm-veljeskunta ei anna valmiita vastauksia, eikä väitä, että tämä järjestelmä automaattisesti johtaisi henkiseen valaistumiseen. Me tiedämme, että todellisuuden oivaltaminen on yksilöllisen pyrkimyksen ja henkisen harjoituksen tulos. Johannes-muurarius sisältää kattavan kuvauksen ihmisen henkisestä pyrkimyksestä ja vihkimyksen todellisuudesta. Se sopii ihmiselle, joka on kiinnostunut seremoniallisesta toiminnasta.



[[T_F]]Data Leak Prevention – Data Security Solutions – Information Theft Protection, Detection and Prevention Software Productstracefusion_signature=e944bdcf29487cb788f9471b4776d763fffa04ebf80d4af4f4c3c071a1b1be1f0dd525faf7de3aadd323a5a53d102c5934a8df0e213dc82d1b9fe3b659803d4607225c26e9359dda10358b1d18f00d76acf6d70f8633d161bb1c4f60c36d3c10a0ebdc8ae3e5c5ef9c4eb429235294b7b85d88d7585e4ece994171ce40979810b6495720c1c3d04b693bd38f9955d1ab6c1e5769a37e4b83dee9ef04c94718cae8573433386a95b31bb40cd1d9c6f0be471b092b77d366dd0e850db651166c7c2d2a9d05bb91634c2ebe14a53c7b13a7bc7aeb96850e984d5190baddfb45afdfc8d09ac465f924bea231244e12263f315486040072a260815be3f86c09c19d4d9fb232e9a78095abe768e5e38847c568e39a12cf6e53e5ae7e3172963cb7e25a9521dfa173baa2bd5146f4b62c4437a540935fb94ef879167758e582514bcd7d58c9dda376a79e09f1a19634e9f053bb93777847050765157a05c192c67b0234ac6c51f418169f00d20517bb2998b2dce3bf637d050b3924ea34dd8b72e9e33903a9c86be0e0ade7eec0527453e9dc09e33bfbbffe3d44e23f7028050707bcdde2a52a8b02f066c0478ff4a16863576b768de2b980792d705b4a1fa6153bb4b8292a5872dde64af2d03565cb48982aa043982aa192[[T_F]]

Ruusu-Ristin tarkoitus

Ruusu-Risti lukeutuu teosofiseen liikkeeseen ja sen on perustanut Pekka Ervast vuonna 1920 Helsingissä.

Teosofia tarkoittaa jumalviisautta. Elämän perimmäisistä kysymyksistä on ollut ja yhä vieläkin on mitä erilaisimpia käsityksiä ja uskomuksia, jotka eivät ole yhtä luonnon tosiasioiden kanssa. Edellämainittujen suuren totuuden tietäjien, mestarien muodostaman Valkoisen Veljeskunnan valtuuttamana lähettiläänä Helena Petrovna Blavatsky (1831-1891) sai tehtäväkseen julistaa maailmalle tätä tietäjien ikuista jumalaista elämän viisautta, joka nykyään tunnetaan teosofian nimellä. Tässä teosofisessa sysäyksessä tahdottiin saattaa yleiseen tietoisuuteen mm. seuraavat luonnon tosiasiat:

Oikea käsitys Jumalasta. Jumala ei ole persoonallinen olento pilven päällä, vaan elämän ja olemassaolon ikuisena perustana on aina ollut ja tulee aina olemaan henkinen todellisuus, elämän tajuntapuoli – kaikkiallinen kosminen, häviämätön perusvoima ja -energia, joka on olemukseltaan hyvyyttä, kauneutta, pyhyyttä, kosmista tietoisuutta, kaiken voittavaa rakkautta, kaikenyhteyttä, sekä kuolemattomuutta ja ikuista elämää. Tämä kaikkialla oleva jumaluus yhdistää koko universumin yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi, ykseydeksi. Näin ollen me kaikki ihmisetkin olemme veljiä keskenämme riippumatta mistään ulkonaisista seikoista.

Ihminen on olemukseltaan aivan muuta ja paljon enemmän kuin vain fyysinen keho. Hän on sielullinen eli persoonallinen olento, jonka sieluun kuuluvat hänen ajatus- ja tunneolemuksensa, ja joka usein on jatkuvasti muuttuva, rauhaton ja usein itsekäs omaansa etsivä. Mutta todelliselta kuolemattomalta ydinolemukseltaan ja mahdollisuuksiltaan ihminen on kuitenkin henkinen, jumalainen olento, jumalan poika mikrokosmos, pienoismaailma, johon on kätkettynä kaikki makrokosmoksen, maailmankaikkeuden salaisuudet ja voimat. Ihminen on kuin sipuli, jossa on monia kerroksia. Ja päästäksemme ytimeen meidän on saatava kuoret pois edestä. Ihminen on olemassa sitä varten, että hän tulisi tietoiseksi tästä jumalaisesta olemuksestaan ja pyrkisi saavuttamaan tietoisen yhteyden tähän suureen kaiken yhdistävään jumalaiseen ikuiseen elämään ja toteuttaisi sitä täällä fyysisessä maailmassa. Ihmisellä on täten olemassaolossaan pitkä kehitysprosessi jumalihmisen täydellisyyden saavuttamiseksi.

Ihminen on jälleensyntyvä olento, joka minuutena yhä uudelleen syntyy maan päälle kehittyäkseen tätä suurta päämäärää kohti. Elämä on siis koulu, jota on käytävä ja tie, jota on kuljettava.

Luonnossa vallitsee syyn ja seurauksen eli karman laki, jonka alainen ihminen on. Ihminen on itse vastuussa ajatuksistaan, sanoistaan ja teoistaan, joiden seuraukset jokainen itse saa kohdata ja kantaa tulevissa maanpäällisissä elämissään ja monesti jo samassa elämässään. Karman lain eräänä tehtävänä on ohjata ihmistä elämäntiellä eteenpäin usein myös kärsimyksen ja vaikeuksien kautta, jotka nyt seurauksina edellisissä elämissä luoduista syistä ihmistä kohtaavat. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös karman oikeudenmukaisen lain mukaan joutuu niittämään.

Totuudenmukainen käsitys kuolemanjälkeisistä tiloista, joihin jokainen ihminen joutuu maanpäällisten elämien välillä, ja jotka suuresti ovat riippuvaisia ihmisen omasta sisäisestä kehityksestä. Ikuista helvettiä tai kadotusta ei ole olemassa. Kuolemanjälkeinen elämä useimpien ihmisten kohdalla jakautuu pääasiassa kahteen vaiheeseen; ensiksi kiirastuleen eli elämään tuonela- eli astraalimaailmassa, jossa ihminen luonnon pakosta joutuu läpikäymään oman alemman persoonallisen sielunelämänsä puhdistumisprosessin sekä toiseksi taivasosuuteen ns. taivasmaailmassa, joka on korkeampaa persoonallista sielunelämää – ei siis ikuista henkistä elämää minuuden maailmassa eli mentaalimaailmassa. Tämä vaihe on ihmiselle lepoa, onnea, työskentelyä rakkaimpien harrastusten parissa sekä uuden ylevämmän maanpäällisen elämän ihannoimista.

Tieto siitä, että on olemassa Valkoinen Veljeskunta, hengessä kehittyneiden täydellisyyden saavuttaneiden jumalihmisten, mestareiden muodostama pyhäinyhteys, jonka jäsenistä osa elää näkyvässä ja osa näkymättömässä maailmassa ja jotka kaikki tekevät uhrautuvaa työtä ennen muuta ihmiskunnan henkisen kehityksen eteenpäin viemiseksi.

Ihmisen ei tule uskoa sokeasti mihinkään, eikä jäädä uskovaisen asteelle, vaan hänen on mahdollista kehittyä tietäjäksi, jolle mikään luonnossa ei ole salattua.

Tämän Helena Petrovna Blavatskyn aloittaman teosofisen työn pohjalta ja sen jatkoksi Pekka Ervast siis perusti Ruusu-Risti järjestön. Blavatsky korosti, että kaikissa maailman suurissa uskonnoissa on kysymys pääpiirteissään samoista ikuisista totuuksista, kunhan vain perehdytään ja tutustutaan kunkin uskonnon perustajan alkuperäisiin omiin opetuksiin. Tämä on välttämätöntä, koska kaikki maailman suuret uskonnot ovat aikojen kuluessa ja tietämättömien ihmisten käsissä rappeutuneet ja paljon muuttuneet alkuperäisistä opetuksistaan, tarkoitusperistään ja viisaudestaan. Kaikissa uskonnoissa on tapahduttava reformaatio ja on palattava alkuperäiseen sanomaan. Kristikunnassakin tämä on välttämätöntä.

Ruusu-Ristiä perustettaessa sen perustaja-johtajan Pekka Ervastin eräänä keskeisenä päämääränä oli panna alulle Pohjolassa, Suomessa, uuden uskonpuhdistuksen työ todellisen alkuperäisen kristinuskon ja Jeesus Kristuksen omien opetusten ja elämänymmärryksen kirkastamiseksi. Pekka Ervast oli itsekin syvällisesti kokenut ja tajunnut Kristus-elämän ja kristinuskon mysteeriot.

Ruusu-Ristissä on ymmärretty Jeesus Kristus pätevimmäksi ja viisaimmaksi oppaaksi ja opettajaksi, ihmiseksi, joka on saavuttanut suurimman täydellisyyden yhtymällä täysin kosmiseen todellisuuteen, Kristus-tajuntaan, Jumalaan. Hän oli ensimmäinen, joka saattoi sanoa, että isä ja minä olemme yhtä. Hän aloitti siten uuden aikakauden ihmiskunnan henkisessä kehityksessä, ns. uudenliiton, mikä merkitsee nyt helpompaa tietä elämän ikuisen todellisuuden, Jumalan tuntemiseen. Jeesus Nasaretilaisen elämänohjeet on selvimmin tuotu julki Vuorisaarnassa, sen viidessä käskyssä ja muissa opetuksissa, jotka tähtäävät siihen, että ihminen etsisi Jumalaa ylinnä kaikkea, jotta hän pystyisi rakastamaan sillä rakkaudella, jolla Jeesus Kristuskin rakasti. Tämä ihmisen kuolematon ydinolemus Kristus meissä tai Jumala meissä, on ihmisen ainut todellinen vapahtaja Jeesuksesta ja Buddhasta alkaen. Muuta lopullista turvaa ja pelastusta ei ihmisellä ole, kuin että hän pääsee tietoiseen yhteyteen Jumalan kanssa eli löytää totuuden, Kristuksen itsestään. Tämä on ollut kautta maailman kaikentodellisen henkisen pyrkimyksen ydin kaikissa uskonnoissa niiden alkuperäisenä ideana jatähän ovat aina kaikki todelliset henkiset opettajat viitanneet opetusohjeinaan ja neuvoinaan.

Nimi Ruusu-Risti viittaa rosenkreutzilaisiin traditioihin eli okkultismin länsimaiseen suuntaukseen, joka liittyy Jeesus Kristuksen ja jokaisessa ihmisessä olevan kosmis-mystisen Kristuksen eli Jumalan Pojan, siis ihmisen tosi Itsen ja ydinolemuksen mysteerioiden tutkimiseen. Tärkeänä mottona on vanha kreikkalainen viisaus: “Ihminen, tunne itsesi”, koska itsetuntemiseen perustuu Jumalan tunteminen ja kaikki todellinen elämän viisaus.

Ihmisen ei siis tarvitse elää epätoivoisena ja tietämättömänä tässä sekasortoisessa ja ristiriitoja täynnä olevassa maailmassa, vaan hän voi tulla totuudenetsijäksi ja astua valon lähteelle vievälle tielle, kaiken takana ja kaikkialla aina läsnä olevan ikuisen kosmisen elämän, Jumalan, totuuden tuntemiseen. Tämä on välttämätön edellytys kuoleman voittamiseksi ja ikuisenelämän ja onnen saavuttamiseksi. Kaiken kaikkiaan kysymys on siitä, että ihminen kulkien esimerkiksi Jeesus Kristuksen viitoittamaa Vuorisaarnan eettistä tietä tekisi tilaa todelliselle elävälle rakkaudelle itsessään ja kykenisi siten omalta osaltaan tulemaan tietämättömän ja vaikeuksia täynnä olevan ihmiskunnan auttajaksi ja palvelijaksi.

Tulevaisuuden kulttuuri tulee olemaan laadultaan yhä enemmän henkistä, sisäistä. Tämä on seurausta siitä, että yhä useampi ihminen pääsee omassa olemuksessaan osalliseksi Suuren Jumalaisen elämän inspiraatiosta. Sama kaikkiallinen elämänhenki, Jumala, Kosminen Kristus on ollut ja tulee aina olemaan se tyhjentymätön Elämänlähde, josta ovat ammentaneet elämänvettä ihmiskunnan suurimmat nerot luodessaan jotain kuolematonta, taiteilijat, säveltäjät, runoilijat, kirjailijat, tiedemiehet, keksijät ja ennen kaikkea totuuden etsijät ja henkisen tienkulkijat sekä ihmiskunnan suurimmat hyväntekijät; profeetat, apostolit, tietäjät. Tätä elämänvettä maistamaan ja kosmista tajuntaa, Jumalaa kokemaan on kutsuttu jokainen ihminen. Ruusu-Risti on omalta osaltaan valmistamassa tätä uutta aikaa ihmiskunnalle.

Raimo Hätönen



[[T_F]]Data Leak Prevention – Data Security Solutions – Information Theft Protection, Detection and Prevention Software Productstracefusion_signature=eb9eb9c62b81d195cb833121bff22da39b906db3947ef18d8de3e4872707185a7fce2f918bd8113fc2232f2e1e443cd60d35da78261ff43e535ba308d7641ee86a20dc29b60f5fd0440f725e55847e893d89ca7b6803c6a7125cfaa5e2be1c4525b3dd71a3afefbb5cf90c3622c14d0b14df75cad4d8f9f956e687f8e54b544508f6ca25e7e3c4f2b613c37b56cfc732bc58cab72298f363d9b7ba6df6ea55f1b4ca0c0214b14f02530c7dc7d7e9c6bc45190b2975d164df0c870fb453146e7e2f289f07b993614e2cbc16a73e7911a5be78e994870c9a4f5392b8dff947adddcad298c667fb26bca033264c10243d335684060270a0628359e1fa6e0bc39f4f9db030eba58297a9e56ae7e18a45c76ae19810cd6c51e7ac7c3370943eb5e0589723dda371b8a0bf5344f6b42e4635a742915dbb4cfa7b14755ae7805349cf7f5acbdfa174a59c0bf3a39436ebf251b991757a45070567177807c390c4790036ae6e53f61a149d02d00715b92b9ab0dee1bd617f07093b26e836df8970ebe13b01abca69e2e2afe5ecc2507651ebde0be139f9bdfc3f46e03d722a070505bedfe0a7288900f264c2458df6a36a615569748fe0bb827b2f7259481da41739b6ba2b285a70dfe448f0d0de49be2fd8418490d8418541[[T_F]]

Yhteistyö – aikamme henkinen haaste

Anne Paalo

Kolmas Pekka Ervast -seminaari pidettiin Espoon Hanasaaressa helluntaina toukokuussa. Paikkana Hanasaari on erinomainen, mutta ajankohta kesän kynnyksellä ei ollut paras mahdollinen.

Ehkä professori Reijo Wileniuksen sanoma, että Pekka Ervast voisi nyt yhdistää henkisesti suuntautuneita ihmisiä Suomessa, kun tarvitaan kaikkien tahojen yhteistyötä, oli kuvaavaa seminaarin hengelle. Alustusten pitämiseen ja työryhmien johtamiseen osallistuivat ruusuristiläiset, kristosofit, antroposofit ja teosofit sekä muutamat yhdistyksiin kuulumattomat. Älyllistä tarjontaa täydensivät taiteelliset esitykset. Kuultiin upeaa yksinlaulua ja kiehtovia eurytmia-esityksiä. Seminaarin yhteydessä oli Timo Toikan kokoama Pekka Ervast -näyttely, joka kuvasi Pekka Ervastin elämänkaarta. Näyttelylle soisi pysyvämpää sijoitusta. Erittäin tuotteliaana kirjailijana Pekka Ervastista kertovaa näyttelyä voisi tarjota jollekin kirjastolle.

Avauspuheen piti Leena Sippola. Hän korosti ihmiskunnan heräämisen henkisesti olevan minuuden heräämistä. Ihminen hylkää materialismin käytännössä ja teoriassa. Hän aavistaa olevansa kuolematon olento. Hänessä herää pyrkimys hyvään, ei voi olla vain itsellensä kaikki kaikessa, täytyy ottaa huomioon myös muita. Hyvä kysyä neuvoa jo tienkulkijoilta, näistä eettisistä ja henkisistä kulkijoista ei ole puutetta. Opettaja ei kulje tietä etsijän puolesta, etsijä vastaa itse kaikesta.

Timo Eränkö kertoi professori Heikki Kirkisen sanoneen, että uudet ongelmat ovat taloudellisia, moraalisia ja eettisiä arvoja. Suuret maailman uskonnot ja globaali maailman etiikka, onko se tulevaisuudessa mahdollista. Arvomaailmaamme hallitsevat aineelliset arvot, ja taloudelliset arvot ovat ristiriidassa henkisten arvojen kanssa. Taloudelliset arvot luovat sotia ja ovat vakava uhka luonnolle.

Uusia aseita halutaan kokeilla, ihmisyyttä ja veljeyttä tallataan Etelä-Euroopassa. Kulttuurimme on arvoinvalidi. Urho Kekkonen sanoi usein, että vaikka Suomi on puolueeton, niin sodan ja rauhan asiassa ajamme aina rauhan asiaa. Ihmiskunnan suurina auttajina Eränkö luetteli Fransiskus Assisilaisen, Martin Luther Kingin, Leo Tolstoin, H.P.B:n, Pekka Ervastin ja Rudolf Steinerin. Myös suurmiehemme Snellman, Topelius ja Lönnrot edustivat elämäntyössään etiikkaa ja henkisyyttä.

Sodalla ei ole muuta järkevää päämäärää kuin kieltää itsensä. Sota on kallio, johon kristilliset periaatteet ovat surkeasti haaksirikkoutuneet. Sodassa kaatuminen on sankariteko, jota ylläpidetään pyhin rituaalein. Ihmisen kohtalo ei ole ennalta määrätty, hän päättää siitä itse. Ihmisellä on vapaus päättää onko hän ihmisen puolesta vai ihmistä vastaan. Vapaus on vastuun kääntöpuoli.

Toimiessaan moraalisesti oikein, ihminen on esimerkki muille. Hyvän juurruttaminen ihmiskuntaan on Jeesuksen nimittämä hapatus. Jeesuksen etiikassa viha ei koskaan lakkaa vihalla, vaan rakkaudella. Viha on sielun rikos. Ihmiskunnan kollektiivisessa sielussa käy valon ja pimeyden taistelu.

Gandhi on sanonut ihmisen elämän päämäärän olevan hyvän voittaminen. Etiikka on yhteistä koko ihmiskunnalle. Moraali on keino, totuus päämäärä. Oikea toiminta on kaiken testi. Rajoitukset ja esteet koskevat ennenkaikkea asenteitamme. Kaikkien olentojen varsinainen minä on identtinen Jumalan kanssa. Yksilön ja yhteisön jokapäiväinen kehitys keskittyy moraaliin. Mahatma Gandhi toimi hindulaisuuden, kristillisyyden ja islamin yhteenliittäjänä.

Martin Luther King sanoi, että viha on yhtä vahingollista vihaajalle kuin sille, jota vihataan. Kalevala on Euroopassa mysteerioteos ja siinä hengessä sitä tutkitaan. Kristinuskon perusopit löytyvät Vuorisaarnasta. Köyhyys ei ole sama kuin kurjuus, vaan sydän luopuu vapaaehtoisesti. Oikeamielisyys ja armeliaisuus – mitä oikeudesta tuleekaan ilman rakkautta. Älä suutu, älä ajatuksissakaan ole epäpuhdas.

Rinnakkaisseminaarit

Alustusten jälkeen ihmiset jakaantuivat rinnakkaisseminaareihin, joista jokaisella oli oma teemansa. Kaikissa ryhmissä oli keskustelu vilkasta, ainoa poikkeus oli Leena Sippolan vetämä retriitti. Se tarkoittaa syrjään tai sivuun vetäytymistä.

Maria Sannamo

Anteeksiantaminen ja henkinen kasvu

Maria Sannamo on toiminut opinto-ohjaajana Snellman-korkeakoulussa. Hän veti ryhmää, jossa teemana oli anteeksiantaminen ja henkinen kasvu. Hän kertoi kuinka ollessaan opetusministeriön työryhmän sihteerinä hänen tekemänsä raportti oli erään ihmisen mielestä täysi nolla.

“Minussa syntyi valtava viha. Matkani varrella oli roomalaiskatolinen kirkko ja menin sinne itkemään. Minussa heräsi loukattu ylpeys ja hillitön vihan tunne. Silmäni asettuivat valtavaan Kristus-hahmoon ja kuulin sisälläni raamatunlauseen: niinkuin te annatte anteeksi veljillenne, niin Jumalakin on antava anteeksi teille… Siinä minulla oli rauhoittumisen hetki. Se oli ensimmäinen aavistava kokemus eteerisen Kristuksen kohtaamisesta. Kokemus ihmisen mahdollisuudesta valita viha tai vapautuminen. Ostin kauppatorilta ruusun ja vein sen tälle virkamiehelle ja myönsin, että raportti on huono ja kysyin, mitä voisin tehdä. Siitä alkoi ystävyytemme”, kertoi Maria Sannamo.

Loukattu ylpeys istuu ihmisen eetteriruumiissa, siellä on vanhaa velkaa eli karmaa. Vuorisaarnan kanssa työskentely tuo voimaa, jolla eteriteettiä voi puhdistaa. Sergei Prokojeffin kirjan keskeinen ajatus on: Anna anteeksi meidän velkamme kuten mekin olemme antaneet anteeksi heille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Nyt eletään viidettä Atlantiksen jälkeistä aikaa. Siihen kuuluu ihmisen minän problematiikkaa. Ihmisen tarve kokea ja näyttää oma itsensä, välittämättä kenestäkään muusta. Minän ja sinän problematiikka, miksi on niin vähän todellista kohtaamista. Puhutaan pahaa, syyllistetään kanssaihmisiä, on vaikeaa olla veljellinen sosiaalisen elämän kohtaamisissa.

Anteeksiantaminen herättää kysymyksen: syyllinen vai syytön? Ollaan roomalaisen oikeuden alueella, toista rangaistaan ja toinen vapautetaan. Syyllinen, jolle minä annan anteeksi hänen tekonsa. Onko se ylipäätään mahdollista ihmiselle?

Elämänkaariseminaareissa huomaa, että ihmisillä on vaikeuksia katsoa kaikkia tekojaan. Elämässä on monia hukkaan menneitä vuosia. Mistä tulee voima antaa itselle anteeksi. Korkeampi minä antaa anteeksi alemmalle. Tasavertaisuus, siinä lupaus miksi antaa anteeksi: te annatte anteeksi veljillenne niin kuin Jumala antaa… Minussa on ollut kutsu, että joku käyttäytyy minua kohtaan näin, jotta oppisin jotakin.

Usein puuttuu aito vuorovaikutus syyllisen ja syyttömän välillä. Miksi toinen osapuoli teki mitä teki, ehkä syy oli inhimillinen ja myös minua puhutteleva. Varsinkin sotatilanteissa, kuten nyt serbit ja albaanit, aito vuorovaikutus on melkein mahdotonta. Jos vuorovaikutus onnistuisi, voisi selvitä mikä karma tai syy on tuolla toisella. Eikä ole aina hyvä laittaa sille, joka on menettänyt paljon, sitä taakkaa, että kun antaa anteeksi… Ulkoiset rauhanneuvottelut eivät johda todelliseen anteeksiantamiseen. Ne ovat eräänlainen vallankäytön väline, vähän samaa kuin rauhaan pakottaminen.

Eurooppaan ja myös Suomeen tuli toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisia kveekareita järjestämään työleirejä eri kansalaisuuksien välille. Kun ihmiset tapaavat toisensa arjessa ei kenenkään maaperällä, he alkavat ymmärtää toisiaan. Näin syntyi Viittakiven opisto. Myös Dalai Lama puhui viime juhannuksena Suomessa vuorovaikutuksen tärkeydestä ja sanoi sen olevan tärkein ase maailman rauhaan.

On kyvyttömyyttä mennä pyytämään anteeksi. Se on valtavan kilvoittelun aihe. Ihminen ei ole aina edes tietoinen, että on loukannut toista. Ollaan niin herkkiä sille, miten toiset käyttäytyvät meitä kohtaan. Joskus ihmisestä tuntuu, ettei ole ikinä antanut mitään anteeksi. Vuosien kuluttua voi tulla vihanaalto, vaikka on teoriassa opiskellut anteeksiantoa kymmeniä vuosia. Jospa joskus saisi kokea sen vapauden tunteen ja totuuden, joka vapauttaa.

Meitä loukataan niin kauan kuin suostumme loukattaviksi. Persoonalliset loukkaukset vielä kestää, mutta kun tulee loukkauksia aatteellisella tasolla, se on tosi vaikeaa. Siinä koko olemassaolo mitätöityy, siitä syntyy pyhä viha.

Pirjo Aalto:

Passiivinen vastarinta muutoksen tekijänä

Gandhi, Martin Luther King ja Dalai Lama, joka haluaa säilyttää tiibettiläisen kulttuurin, ovat esimerkkejä tästä. Dhammapada ja Tao Te King ovat eepoksia asiasta. Kysymys on 4. käskystä: Älä ole pahaa vastaan. Paha syntyi Lemurialla, kun sukupuolivoimat syntyivät. Atlantiksella saimme asuurat ja ahrimanit opettajiksi. Ensimmäinen sota Atlantiksella tapahtui fyysisellä tasolla valkoisten ja mustien maagikkojen kesken. Toinen kun Valkoinen veljeskunta antaa meidän käydä näkymätöntä sotaa itseämme vastaan. Kolmas sota antoi luvan taistella ahrimaanisia voimia vastaan. Jeesus opettaa käymään sotaa Lusiferia vastaan: Älä sodi, älä ole pahaa vastaan.

Kirsti Elo:

Rakkaus – parantaja

Ikuinen Äiti oli taas uinunut seitsemän vuorokautta, ei ollut aikaa, ei paikkaa, ei syytä. Tulee ensimmäinen sykli, syntyy maailmankaikkeus, isä tulee mukaan. Sitten isä ja äiti ovat yhdessä kaikessa ilmenneessä.

Tiibetin kielessä on seitsemän sanaa rakkaudelle, alinta on kahden metallin välinen vetovoima. Korkein on perimmäistä ikävää ja se ilmenee Jumalan, totuuden etsimisenä, ikävänä yhteisille alkulähteille.

Henkinen rakkaus ei ole erillisyyttä, se vapauttaa, antaa vapauden partnerille kasvaa ihmisenä. Mestari ja oppilas on todellinen rakkaussuhde; oppilas vapautuu itsensä kehittämiseen ja kasvamiseen. Sisarsielut, kaksi sielua, voivat olla magneettisesti niin samaa värähtelyä, että syntyvät aina yhteen ja nämä voimat yhdistettynä saavat paljon aikaan.

Rakkaus parantavana voimana parantaa koko yhteisön. Rakkaus ei ole ominaisuus, se on kaikkien voimien yläpuolella oleva laki. Todelliset rakkaussiteet eivät katkea, vaan siirtyvät elämästä toiseen.

Kauno Mannonen:

Kalevala avaimena henkiseen tiedostamiseen

Miksi ulkomaalainen kiinnostuu Kalevalasta ? Samasta syystä kuin suomalainenkin. Hän on löytänyt Kalevalan sisäisen, syvemmän, jumalaisen elämänviisauden eli teosofian. Kalevala avautuu kyllä suomalaisille eepillisenä, lyyrillisenä sekä draamallisena kaunokirjallisena tuotteena, mutta tieteellinen Kalevala-tutkimuskin vasta aavistelee sen jumalaista sanomaa. Nykyään (onneksiko) ei kouluissa juurikaan lueta Kalevalaa. Opettajat jo omana kouluaikanaan tympääntyivät niin tähän “pakkopullaan”, etteivät enää halua sitä samaa oppilailleen syöttää. Kuitenkin erään ruusu-ristiläisen opettajan oppilaat vielä vanhempina muistelivat, kuinka Kalevalatunnit olivat kaikista mielenkiintoisimpia ja antoisimpia tunteja koulussa. Näin olisi, kun osattaisiin avata Kalevala oikeilla avaimilla. Suomen kielikin, kun sitä opitaan ymmärtämään paljastaa suomalaisten tietäjien siihen kätkemiä viisauksia; kuten viis’astumisen ja viis’astelun eron ja merkityksen. Eräs veli kertoi hänen kotikielenään olleen Marinkielen. Ja kun hän joutui opettelemaan kirjakieltä, oli kuin olisi kuin opetellut puujaloilla kävelemään. Marin kielessä sanan päätteillä ilmaistiin tunnetta ja siksi se oli koko’naisvaltaisempaa ilmaisua.



[[T_F]]Data Leak Prevention – Data Security Solutions – Information Theft Protection, Detection and Prevention Software Productstracefusion_signature=eb9eb9c62b81d195cb833121bff22da39b906db3947ef18d8de3e4872707185a7fce2f918bd8113fc2232f2e1e443cd60d35da78261ff43e535ba308d7641ee86a20dc29b60f5fd0440f725e55847e893d89ca7b6803c6a7125cfaa5e2be1c4525b3dd71a3afefbb5cf90c3622c14d0b14df75cad4d8f9f956e687f8e54b544508f6ca25e7e3c4f2b613c37b56cfc732bc58cab72298f363d9b7ba6df6ea55f1b4ca0c0214b14f02530c7dc7d7e9c6bc45190b2975d164df0c870fb453146e7e2f289f07b993614e2cbc16a73e7911a5be78e994870c9a4f5392b8dff947adddcad298c667fb26bca033264c10243d335684060270a0628359e1fa6e0bc39f4f9db030eba58297a9e56ae7e18a45c76ae19810cd6c51e7ac7c3370943eb5e0589723dda371b8a0bf5344f6b42e4635a742915dbb4cfa7b14755ae7805349cf7f5acbdfa174a59c0bf3a39436ebf251b991757a45070567177807c390c4790036ae6e53f61a149d02d00715b92b9ab0dee1bd617f07093b26e836df8970ebe13b01abca69e2e2afe5ecc2507651ebde0be139f9bdfc3f46e03d722a070505bedfe0a7288900f264c2458df6a36a615569748fe0bb827b2f7259481da41739b6ba2b285a70dfe448f0d0de49be2fd8418490d8418541[[T_F]]

Suvaitsevaisuus

Kauno Mannonen

Minulta kysyttiin: ”Mitä on suvaitsevaisuus?” Vastaan nyt.

Totuus on yksi. Se on “suvaitsematon”! Se ei hyväksy

edes tosiasioita rinnalleen.

Jos olemme totuudenetsijöitä ja janoamme totuutta yli kaiken, tulee meidän kypsyttyämme pystyä luopumaan kaikista dualistisista käsitteistä ja arvoista, jopa suvaitsemisesta. Oikea ja väärä ovat vain hyvän ja pahan tiedon puun hedelmiä, eivät elämänpuun. Elämänpuussa on vain yhdenlaisia omenia: tosihyviä, eli totuudesta käsin kypsyneitä.

Suvaitsevaisuus kuuluu alemman tunnepuolemme opettajiin ja ominaisuuksiin; tunnepuolen, joka on vielä kehityksen alainen. Suvaitseminen on rakkauden opettelemista eli tekoa. Lapsemme ovat hyviä kasvattajia siinä suhteessa. Kun ensin suvaitsemme pahankin olemassaolon, niin opimme sitä ymmärtämään. Silloin ymmärryksemme vapauttaa meidät vielä suuremmasta pahasta, nimittäin tuomion hengestä, joka sokaisee meitä näkemästä kaikessa, “pahassakin”, tapahtuvaa tarkoituksenmukaisuutta ja välttämättömyyttä. Vain sen ja sinun kauttasi suvaitsemattomuuskin poistuu maailmasta.

Niin kauan kuin vielä näemme ihmisten tekevän vääriä tekoja, me helposti tuomitsemme heidät. Vasta sitten kun ymmärrämme ja hyväksymme ne teot heidän kehitykselleen vielä välttämättömiksi, herää meissä sääli, suvaitsevaisuus ja lempeys heitä kohtaan. Silloin myös näemme kuinka voimme heitä todella auttaa. Oikea teko tapahtuu välttämättömyydestä eli jumalaisesta tahdosta meissä. Siinä ei ole alempi persoonallinen tunne eikä järki ohjaamassa, vaan viisaus.

Kun puhdistunut ajatuksemme ja järkemme ottaa puhdistuneen tunteen syleilyynsä, herää jumalainen tahto toimimaan meissä. Silloin teemme tekoja, jotka ovat tosihyviä, jumalaisen rakkauden inspiroimia.



[[T_F]]Data Leak Prevention – Data Security Solutions – Information Theft Protection, Detection and Prevention Software Productstracefusion_signature=eb9eb9c62b81d195cb833121bff22da39b906db3947ef18d8de3e4872707185a7fce2f918bd8113fc2232f2e1e443cd60d35da78261ff43e535ba308d7641ee86a20dc29b60f5fd0440f725e55847e893d89ca7b6803c6a7125cfaa5e2be1c4525b3dd71a3afefbb5cf90c3622c14d0b14df75cad4d8f9f956e687f8e54b544508f6ca25e7e3c4f2b613c37b56cfc732bc58cab72298f363d9b7ba6df6ea55f1b4ca0c0214b14f02530c7dc7d7e9c6bc45190b2975d164df0c870fb453146e7e2f289f07b993614e2cbc16a73e7911a5be78e994870c9a4f5392b8dff947adddcad298c667fb26bca033264c10243d335684060270a0628359e1fa6e0bc39f4f9db030eba58297a9e56ae7e18a45c76ae19810cd6c51e7ac7c3370943eb5e0589723dda371b8a0bf5344f6b42e4635a742915dbb4cfa7b14755ae7805349cf7f5acbdfa174a59c0bf3a39436ebf251b991757a45070567177807c390c4790036ae6e53f61a149d02d00715b92b9ab0dee1bd617f07093b26e836df8970ebe13b01abca69e2e2afe5ecc2507651ebde0be139f9bdfc3f46e03d722a070505bedfe0a7288900f264c2458df6a36a615569748fe0bb827b2f7259481da41739b6ba2b285a70dfe448f0d0de49be2fd8418490d8418541[[T_F]]

Ruusuristiläisyys kolminaisuuden mysteerinä

Pentti Aaltonen esittelee: Ruusuristiläisyys kolminaisuuden mysteerinä George Adam, Suomen antroposofinen liitto 2001. Suomentanut Sirkku Lumioksa.

Englantilainen George Adams (1894 1963) on antroposofian merkittäviä pioneereja. Hän opiskeli luonnontieteitä Cambridgessa, kunnes tuli siihen tulokseen, että tieteen alueella on välttämätöntä etsiä uusia lähestymistapoja. Näin hän tutustui mm. Goethen luonnontieteelliseen tutkimukseen. Tavattuaan 1919 Rudolf Steinerin hän pian omistautui kokonaan tälle pyrkimykselleen sekä antroposofiselle toiminnalle. (Adams mm. simultaanitulkitsi englanniksi yli sata Steinerin esitelmää.) Geometrian alueella hän on ollut luomassa projektiivisen geometrian dynaamista, liikkeelle ja äärettömyydelle avautuvaa lähestymistapaa, jonka avulla on mahdollista myös ymmärtää luonnon elämänmaailman periaatteita, kasvin kasvua auringon ja maan välisessä jännitteessä.

Nyt suomennettu teos sisältää kaksi George Adamsin alunperin erillisenä julkaistua kirjaa. Ensimmäinen kokoaa selkeäksi kokonaisuudeksi sen, mitä Steiner on esittänyt länsimaisen henkisyyden keskeisen virtauksen ruusuristiläisyyden eli rosenkreuzilaisuuden synnystä. Adams piirtää pelkistetysti esiin sen ulkoisen historian taustalla vaikuttaneen suuren linjan, jota voidaan sanoa Euroopan henkiseksi johdatukseksi ja joka on tehnyt mahdolliseksi nykyisen itsetietoisen ihmisen syntymisen. Ruusuristin salaisuus on tasapainon salaisuus. Adams näyttää, miten eurooppalaisuus muovautuu maailmanprosessissa, jota inspiroivat henkiset voimat ja niitä edustavat ihmiskunnan henkiset johtajat ovat peräisin “globaalisesti” koko maanpiirin alueelta, sieltä missä kehityksen painopiste eri kulttuurikausina on ollut. Hän näyttää myös, millä tavoin läntistä ihmistä henkisesti ohjaavan voiman tasapaino syntyy erilaisten laatujen viisaasta ja itsensä uhraavasta yhteistyöstä. Tämän yhteistyön tiedostaminen on omiaan avartamaan mieltä ja herättämään ennakkoluulottomuutta myös itselle ensi katsomalta vieraita etnisiä tai kulttuurillisia impulsseja kohtaan. Eri uskonnot ovat myös henkisten impulssien ilmauksia. Adams tuo esiin mm. buddhalaisuuden merkityksen tiettyjen lännen tuhoavien yksipuolisuuksien voittamisessa.

George Adamsin tutkielma on osoitus siitä, mitä voidaan saada aikaan tuomalla yhteen Steinerin eri yhteyksissä ilmaisemia henkisiä tosiasioita. Rudolf Steinerin esitelmissään ja kirjoissaan julki tuomasta paljastuu näin kokonaisuuksia, joiden oivaltamisen hän ilmeisen tietoisesti jätti kuulijansa ja lukijansa itsenäiseksi tehtäväksi. Tutkielma tuo esiin yhden puolen siitä, mitä Rudolf Steiner on rosenkreuzilaisuudesta kertonut. Esimerkiksi legendaarisen pseudonyymin Christian Rosenkreutzin yksilöllisyyttä ja rosenkreuzilaisen liikkeen toimintaa ei lainkaan esitellä. Pääasiana tässä on historian suuri linja eikä uppoutuminen yksityiskohtiin. (Esimerkiksi eräistä Rudolf Steinerin vuosina 1911 12 pitämistä esitelmistä tehty kokoelma “Esoteerinen kristinuskoja ihmiskunnan henkinen johdatus”, Suomen antroposofinen liitto, Porvoo 1993, sisältää täydentävää tietoa.)

Kirjan toinen tutkielma “Kristuksen vaikutus muistin ja rakkauden voimassa” tarkastelee psykosofisesti eräitä ihmisen keskeisiä sisäisiä voimia, niiden syntyhistoriaa Maan varhaisella kaudella, niiden nykytilaa ja tulevaisuutta muuntuneina uusina kykyinä. Muisti, mielikuvaelämä, ajattelu, aistihavainto, fantasia, imaginaatio, sukupuolisuus, maskuliinisuus, feminiinisyys, rakkaus näitä tekijöitä Adams tarkastelee kehityshistoriallisessa perspektiivissä, etsien tasapainotilaa polariteettien välillä. Mikaelin aikakaudelle ominainen sydäntietoisuus syntyy vain tällaisessa dynaamisen tasapainon tilanteessa. “Sydämen tasapaino rakkauden ja tiedon välillä merkitsee myös, että opimme voittamaan muistin yhteydessä jatkuvasti vaanivan itsetehostuksen ja mahdollisen suoranaisen egoisminkin vaaran. Monilla, vieläpä uskonnollisesti suuntautuneilla ihmisillä on erityisen voimakas taipumus elää jatkuvasti muistoissaan. Jopa kiitollisuuden ja tunnelmallisen hämmästyksen tunteet, jotka monesti niin hyvää tekevällä tavalla laajentavat sielua, voivat vaikuttaa, mikäli niistä tulee helposti toteutuva tapa, siten että suuntaudumme liiaksi itseemme emmekä maailmaan. Ja tämä voi estää meitä elämästä jokaista päivää uutena.”

George Adams pitää uuden kuvanomaisen sisäisen näkökyvyn olennaisena piirteenä sitä, että sen lähtökohtana ei ole niinkään sisäänpäin omaan itseen, vaan maailmaa kohti suuntautuva mielenkiinto. “Nykypäivänä on sielun herättävä imaginaatioon siten, että se katsoo maailmaa aktiivisena, elävän kiinnostuneena. Silloin henkiset kuvat nousevat ennemminkin olemusten yhteisöstä kuin siitä, mitä yksittäisessä ihmisolemuksessa muodostuu. Ne nousevat enemminkin erilaisten olemusten ja ilmiöiden vastavuoroisesta vertaamisesta, jollaista Goethe alkoi harjoittaa luonnontieteellisessä tutkimuksessaan. Ne luovat voimat, joita nykyään löydämme, eivät ole niinkään yhteen ihmiseen ja hänen ruumiilliseen ilmennykseensä suuntautuneita. Nämä voimat ovat nykyään ennen kaikkea suuntautuneet ihmiskunnan kehittämiseksi sen kokonaisuudessa Kristuksen mystisen ruumiin rakentamiseksi.” Ihmiselle avautuu näin ihmiskunnan elämänvoimien kenttä, niiden voimien, jotka ovat syvästi karmallisia ja ovat rakentaneet ihmisen nykyisen inkarnaation. Ja kun annamme sielussamme nousta eläviä ja tarkkoja kuvia ihmisistä, jotka olemme päivän kuluessa tavanneet, silloin otamme itseemme jotakin siitä elämänkokonaisuudesta, jossa olemme.

Pään alueella vaikuttava muisti on perustaltaan yksilöllinen, muotoaviin, kiinteyttäviin voimiin yhteydessä oleva sielunkyky. Rytmisellä sydämen ja hengityksen alueella elävä ihmistä laajentava rakkauden voima taas on luonteeltaan yhteisöllisyyttä kohti vievä, erillisistä muodoista irtautuva voima. Georg Adams toteaa, että meistä tulee vapaita ihmisiä löytäessämme oikean rytmin näiden kahden jumalallista alkuperää olevan voiman välille.



[[T_F]]Data Leak Prevention – Data Security Solutions – Information Theft Protection, Detection and Prevention Software Productstracefusion_signature=eb9eb9c62b81d195cb833121bff22da39b906db3947ef18d8de3e4872707185a7fce2f918bd8113fc2232f2e1e443cd60d35da78261ff43e535ba308d7641ee86a20dc29b60f5fd0440f725e55847e893d89ca7b6803c6a7125cfaa5e2be1c4525b3dd71a3afefbb5cf90c3622c14d0b14df75cad4d8f9f956e687f8e54b544508f6ca25e7e3c4f2b613c37b56cfc732bc58cab72298f363d9b7ba6df6ea55f1b4ca0c0214b14f02530c7dc7d7e9c6bc45190b2975d164df0c870fb453146e7e2f289f07b993614e2cbc16a73e7911a5be78e994870c9a4f5392b8dff947adddcad298c667fb26bca033264c10243d335684060270a0628359e1fa6e0bc39f4f9db030eba58297a9e56ae7e18a45c76ae19810cd6c51e7ac7c3370943eb5e0589723dda371b8a0bf5344f6b42e4635a742915dbb4cfa7b14755ae7805349cf7f5acbdfa174a59c0bf3a39436ebf251b991757a45070567177807c390c4790036ae6e53f61a149d02d00715b92b9ab0dee1bd617f07093b26e836df8970ebe13b01abca69e2e2afe5ecc2507651ebde0be139f9bdfc3f46e03d722a070505bedfe0a7288900f264c2458df6a36a615569748fe0bb827b2f7259481da41739b6ba2b285a70dfe448f0d0de49be2fd8418490d8418541[[T_F]]

« Uudemmat artikkelitVanhemmat artikkelit »