Rauno Rinkinen

Aina silloin tällöin on ruusuristin piirissä esiintynyt jonkinlaista tarvetta uudistumiseen. Koska aine ja aineelliset muodot ovat katoavaista ja harhaa, kohdistuvat muutos-paineet juuri aineen muotoihin voimakkaimmin. Aineen maailma on vielä heikko vertaus henkisestä todellisuudesta suurimmalle osalle ihmisistä. “Tapahtukoon sinun tahtosi niin maanpäällä kuin taivaissa”, oli eräs oleellinen kohta Jeesuksen rukousmietiskelyssä. Sitä totuuden henkeä me kaikki totuuden etsijät pyrimme tuomaan maan päälle. On eräällä lailla kyse siitä, kuinka me sitä osaamme toteuttaa, ja onko pyrkimyksemme yhtenäinen veljemme kanssa tai vielä laajemman joukon, eli veljiemme kanssa. Kuten tiedämme, isolla joukolla vedetään suuriakin kuormia, jos vain suunta on sama. Tämän suunnan tarkistamiseksi lähetettiin kaikille jäsenille kirje, jossa kysyttiin kunkin näkemystä Ruusu-Ristin tarkoituksesta, ja tavasta toimia. Nämä ovat ikuisia kysymyksiä totuudenetsijälle, joka omalta kohdaltaan tahtoo viedä maailmaa eteenpäin, koska ne ovat pohjimmiltaan olemassaolomme peruskysymyksiä.

Elämä ei ole mitään leikkiä, vaikka se olisikin jumalaista näytelmää. Saatamme unohtaa käsikirjoituksen, omat vuorosanamme, ellemme aina välillä tarkista niitä.

Vastauksia neuvoston kyselyyn tuli niukasti, mutta eri puolilta. Sisäistä loosityötämme siihen liittyvine opiskeluineen pidettiin tärkeimpänä. Myös joitain ulospäin suuntautuvia toimintoja asetettiin polttopisteeseen. Uskon, että kaikki ovat vastanneet ja pohtineet kysymyksiä vilpittömästi ja jatkavat pohdintaa, kunnes voimme siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Tässä joitain esiin tulleita ajatuksia Ruusu-Ristin tehtävästä.

Ruusu-Risti on elämänkoulua pienoiskoossa, sen yhtenä tehtävänä on kasvattaa jäsenensä älyllisen tutkimisen ja seremoniallisen toiminnan kautta oman korkeamman minänsä yhteyteen ja sitä kautta Kristillisten mysteereiden sisäiseen tuntemiseen, ns. Kristusmysteereihin

Jälleensyntyminen

Teosofian mukaan elämä maapallolla on koulua, jonka tarkoituksena on saavuttaa inhimillinen täydellisyys. Tätä koulua valvoo ja ohjaa ns. Valkoinen Veljeskunta, jonka toimesta kaikki ns. suuret uskonnot ja henkiset koulutusjärjestelmät on annettu ihmiskunnalle. Pitkälti on vallalla se käsitys, että olemassaolo on taistelua, jossa vain vahvimmat pärjäävät. Ja näin onkin eläinmaailman kohdalla. Mutta elämän syvempi laki, inhimillinen laki, se mitä eri uskontojen keskeiset henkilöt ovat opettaneet, on keskinäisen avunannon laki, veljeys, veljesrakkaus. Voimme vain kuvitella, mitä maailma olisi, jos ymmärrettäisiin, että kaikki uskonnot ovat samasta lähteestä ja että niiden kaikkien keskeinen opetus on veljeys ja avunannon laki. Rakasta, älä sodi, oli voimakas inspiraatio myös viime vuosisadan lopulla.

Pekka Ervastin “Ruusu-Ristin erikoistehtävä” s. 23: “Ei meidän tarvitse ajatella muuta, kuin että me ihmiset todella olisimme ystäviä, veljiä keskenämme, silloin häviäisi maan päältä kaikki kurjuus, nälkä, kaikki vaikeudet. Ne poistuisivat, jos aina ajattelisimme toisiamme. Siitä tulisi parempaa maan päälle ilman lakipykäliä, sotamiehiä, mihin häviäisivät sotajoukot, varustukset, sotalaivat, kanuunat. Tämä on hullunkurinen haave, mutta sehän olisi silmänräpäyksessä totta, jos me ihmiset emme ajattelisi vain itseämme, vaan myöskin toisiamme.”

“Imagine”, kuvitelkaapa maailma ilman sotaa, ilman valtioita ja rajoja, et ole tässä kuvitelmassasi yksin. Toivon että sinäkin liityt meihin” lauloi aikanaan John Lennon.

Nykyaikaisen Teosofisen liikkeen perustaja H. P. Blavatsy kertoo kirjoituksissaan, että sellaisia ihmisiä on olemassa; ihmisiä, jotka ajattelevat ihmiskunnan yhteistä parasta ja henkistä kehitystä. Heitä sanotaan Viisauden Mestareiksi. He muodostavat tuon ns. Salaisen eli Valkoisen Veljeskunnan. Sen muodostumisesta ja vaikutuksesta pitkin ihmiskunnan historiaa kerrotaan teosofisessa kirjallisuudessa. Kerrotaan jopa, että nuo salaperäiset Valkoisen Veljeskunnan mestarit olisivat tulleet kokonaan toiselta planeetalta, mutta että myös joitakin meidän ihmiskuntamme edustajia olisi noussut heidän joukkoonsa, näistä korkeimpana Gautama Buddha. Kuten tiedetään, hän eli n. 600 vuotta ennen ajanlaskumme alkua Intiassa opettaen dharmaa (ihmisten henkistä tehtävää) kooten oppilaita ympärilleen. Häntä voidaan myös pitää eräänlaisena Hindulaisuuden uskonpuhdistajana, koska hän pyrki poistamaan vääriä opetuksia ja oppeja tuosta ns. ikuisesta uskonnosta (eräänä näistä mm. kastilaitos). Paitsi että hän opetti ja keräsi ympärilleen tuollaisen veljeskunnan eli sanghan, hän toi ikään kuin uuden asenteen henkisille pyrkimyksille, totuuden etsimiselle. Sanotaan, että hän vaikutti koko maapallon auraan, sen henkimaailmaan niin, että 600 vuotta myöhemmin Kristuksen kautta tapahtuvat mullistavat muutokset ihmiskunnan henkisellä tiellä olivat mahdollisia.

H.S. Olcott kirjoittaa kirjassaan “Näin puhui Buddha” sanghan eli buddhalaisen veljeskunnan tarkoituksesta: “Tarkoitus oli saattaa maan siveellisimmät, älykkäimmät, epäitsekkäimmät ja henkisimmät vetäytymään pois niistä yhteiskunnallisista ympäristöistä, jotka olivat omiansa kiihottamaan heidän aistillisia ja muita itsekkäitä himojaan, saada heidät pyhittämään elämänsä korkeamman viisauden saavuttamiselle sekä kasvattamaan itsestään opettajia ja ohjaajia, jotka kykenisivät johtamaan toisia pois miellyttävältä mutta kurjuuteen vievältä tieltä sille vaikeammalle tielle, joka johtaa tosi onneen ja lopulliseen vapautumiseen.”

Tuo (yllä oleva) kuva on Tiibetistä eräästä Buddhalaisesta luostarista, siinä on meneillään väittelytilaisuus, jossa arvioidaan osanottajien tiedot opetuksista. Tämän tradition on alkuun pannut Tsonkapaa. Häntä pidetään tiibetiläisessä maailmassa Buddhan jälleensyntymänä. Tosin sanotaan, ettei hän sitä ollut, vaikkakin hän oli niin läheinen Buddhalle, että häntä voidaan jopa pitää Buddhana. Kuten meidän inhimillisessä maailmassamme yleensä käy, oli Tiibetin buddhalaisuudessakin tapahtunut maallistumista ja sikäläinen luostarilaitos menettänyt henkiset tukirakenteensa. Tuolloin esiintyi Tsonkapaa, ja hän toimi uskonpuhdistajana, hän uudisti henkisen elämän, tai oikeammin palautti alkuperäiset opetukset. Tässä on kuva joka on otettu tuon edellisen luostarin pihalta. Se on näkymä Himalajan rinteeltä, jossa näkyy kaukana, pienenä luostari, jossa sanotaan Tsonkapaan aikoinaan osan elämästään viettäneen. Kun kysyin, olisiko sinne mahdollista mennä, sanottiin minulle että ehtona on sitoutuminen kolmeksi vuodeksi. (Monet tietävätkin, mitä se kolmeksi vuodeksi sitoutuminen henkisen koulutuksen kohdalla tarkoittaa.)

Tsonkapaan patsas

Tsonkapaata kunnioitetaan edelleen Tiibetin buddhalaisten keskuudessa, ja yleensäkin pohjois-buddhalaisuudessa. Hän on pannut alulle monia traditioita, joita noudatetaan yhä. Eräs tällainen on, että jokaisen vuosisadan viimeisellä neljänneksellä tuli lähettää joku korkea laama tai arhat maailmaan, ja nimenomaan länsimaille, Eurooppaan. Näin tulisi yrittää jonkinlaista uskonpuhdistusta läntisessä maailmassa.

Ensimmäinen näistä oli Christian Rosenkreutz, joka alkoi varsinaisen työnsä 1300-luvun lopulla. Hän eli vuosina.1378 -1484, jolloin hänestä ei yleisesti tiedetty mitään. Suurempaa huomiota herättivät vasta vuosina 1614 – 1615 ilmestyneet Rosenkreutzilaiset manifestit (Fama ja Confessio).

Muina tällaisina eri aikoina toimivina Valkoisen Veljeskunnan lähetteinä länsimailla ovat olleet (tai on mainittu) Kreivi Saint Germain, kreivi Cagliostro ja tohtori Mesmer, sekä sittemmin Teosofisen seuran perustaja H. P. Blavasky, joka toimi kaikkein näkyvimmin ja julkisesti. Hänen teoksistaan Hunnuton Isis on katsottu olevan selkeämmin rosenkreuzilainen, jota vastoin hänen toinen pääteoksensa Salainen Oppi on enemmän yleismaailmallinen.

Christian Rosenkreutz

Fama Fraternitatiksessa kerrotaan, että vuosina 1375 – 1450 vaikutti eräs oppinut, joka vietettyään monia vuosia idässä – Vähässä-Aasiassa, Kaldeassa, Arabiassa ja Fezissä – palasi takaisin Eurooppaan. Hän eli Espanjassa maurien keskuudessa, ja palasi sitten kotimaahansa Saksaan, jossa hän otti itselleen nimen Christian Rosenkreutz, Christian Ruusuristi tai Kristillinen Ruusuristi, myös lyhenteenä C. R. Hän asettui syrjäiseen paikkaan ja kokosi ympärilleen joukon oppilaita, joille hän antoi koulutuksen jälkeen tietyt vihkimysasteet.

Joidenkin vuosien harjoitusten ja opetusten jälkeen nämä vihityt rakensivat itselleen temppelin eli loositalon, jota he kutsuivat nimellä “Domus Sancti Spiritus” eli “Jumalallisen hengen koti”. Täältä käsin he tekivät parannus- ja opetustyötään, ja heidän salainen tietonsa laajeni yhä ulompiin “piireihin”. C. R. eli satakuusivuotiaaksi, ja hänen sisäpiirinsä oppilaat hautasivat hänet suunnittelemaansa Domuksen hautaholviin, joka koristeltiin erilaisin symbolein ja työkaluin. Suljetun hautakammion oveen kiinnitettiin messinkilaatta, johon oli kaiverrettu hänen huudahduksensa, että 120 vuoden kuluttua hänen kuolemastaan hauta tulisi avata, ja hänen oppinsa saattaa julkisiksi.

C. R:n sisäpiirin jäsenet kuolivat yksi toisensa jälkeen, ja salaisen kammion sijainti unohtui. Satakaksi„,    kymmentä vuotta kului ja järjestö oli edelleen toiminnassa, kunnes vuonna 1584 salaisuus avautui. Katkelma Famasta (Eugenius Filatheksen vuonna 1652 Lontoossa julkaistusta tekstistä): “…avasimme oven ja edessämme oli hautaholvi, jossa oli seitsemän seinää ja kulmaa. Kukin seinä oli 1,5 m leveä ja 2,4 m korkea. Vaikka aurinko ei ollut koskaan paistanut tähän holviin, valaisi sitä siitä huolimatta toinen aurinko, joka sijaitsi seinän yläosan keskellä. Holvin keskellä oli hautakiven tilalla pyöreä alttari, jonka päällä olevassa messinkilaatassa oli seuraava kirjoitus: A.C.R.C. Hoc universi compendium uinus mihi sepulchrum feci. (Tein tämän haudan itselleni yhteenvedoksi maailmankaikkeudesta.)

Ensimmäisen reunan eli ympyrän ympärillä oli sanat: “Jesus mihi omnia.”
(Jeesus minulle kaikki).

Neljän kuvion keskellä ympyröiden sisällä oli seuraava kehäkirjoitus:

1. Neguaquam vacuum
Ei missään tyhjyyttä
2. Legis Jugum
Lain yhdysside
3. Libertas Evangelii
Evankeliumin vapaus
4. Dei gloria intacta
Koskematon Jumalan kunnia

Emme ole vielä nähneet huolehtivan ja viisaan isämme kuollutta ruumista. Siksi poistamme alttarin sivuun ja nostamme pois suuren messinkilaatan, jolloin löydämme arvokkaan ruumiin kokonaisena ja pilaantumattomana. Hänellä on kädessään pergamenttikirja nimeltään T., joka on Raamatun jälkeen suurin aarteemme, joka pitäisi luovuttaa maailman arvosteltavaksi. Tämän kirjan lopussa on latinankielinen lause, joka voidaan lyhyesti kääntää seuraavasti: “Siemen on kylvetty Jeesuksen rintaan.”

Sitten kirjoituksessa seuraa ylistystä hänen ansioistaan ja siitä, kuinka hän ei kuollut sairauteen vaan jumalan kutsusta elettyään yli sata vuotta.

Famassa mainitaan kuusi kohtaa, jotka kuuluivat ruusuristiveljien sopimukseen, ja ne myös kuvaavat osaltaan heidän tehtäväänsä.

1. Yhdenkään heistä ei pitänyt harjoittaa muuta kuin sairaiden parantamista, ilman korvausta.

2. Jokaisen seuraajan tuli pukeutua yksinkertaiseen asuun, noudattaen kyseisen maan tapaa.

3. Jokaisen vuoden C. päivänä heidän tuli tavata toisensa Sancti Spiritus talossa tai kirjoittaa syy poissaoloonsa.

4. Jokaisen Veljen tuli etsiä arvollista henkilöä, joka voisi tulla seuraajaksi hänen kuolemansa jälkeen.

5. R. C. tuli olla heidän sinettinsä, merkkinsä ja luonteensa.

6. Veljeskunta pysyisi salaisena sata vuotta. Näitä he lupasivat noudattaa.

Rudolf Steinerin mukaan 13. vuosisadalla loppui alkuperäinen selvänäkö, ja kaikki ihmiset joutuivat henkiseen pimeyteen. Korkealle kehittyneetkään eivät enää päässeet henkisiin maailmoihin. Henkisistä maailmoista tiedettiin vai traditioiden kautta, tai jotkut harvat pystyivät elvyttämään muiston aikaisemmista kokemuksistaan. Tällainen lyhyt pimeä kausi valmisti nykyistä älyllistä sivistystä, josta alkaa kehittyä tulevaisuuden selvänäkö. Tuona pimeänä aikana eli kaksitoista pitkälle kehittynyttä henkeä, jotka liittyivät yhteen edistääkseen ihmiskunnan kehitystä. Näistä seitsemän olivat muinaisen Intian seitsemän pyhää rishiä. Neljä heistä oli omaksunut aikaisempien kulttuurikausien viisauden. Kandestoista oli älykkäin, ja hänen tuli omistautua ulkonaiselle tieteelle. Nämä muodostivat korkean henkisen loosin. Uuden kulttuurin synty vaati kuitenkin vielä kolmannentoista näiden joukkoon. Tämä kolmastoista oli ollut inkarnoituneena ajanlaskumme alussa Jeesuksen aikana. Tämä henkilö varttui näiden kandentoista huomassa, hän sai heiltä kaiken viisauden. Rudolf Steiner: “Mutta nämä kaksitoista, joista jokainen oli henkisen tehtävänsä täyttämä ja syvästi eläytynyt kristinuskoon, tiesivät, että kirkon ulkoinen kristinoppi oli vain todellisen kristinuskon irvikuva. He olivat kristinuskon suuruuden täyttämiä, mutta ulkonaisesti heitä pidettiin sen vihollisina. Jokainen syventyi työskentelyssään vain yhteen kristillisyyden puoleen. Heidän pyrkimyksenään oli yhdistää eri uskonnot suureksi yhteydeksi. He olivat vakuuttuneita siitä, että heidän kaksitoista virtaustaan käsitti kaiken henkisen elämän, ja kukin heistä vaikutti voimiensa mukaan opetuslapseen. Heidän päämääränään oli saavuttaa kaikkien uskontojen yhteys, mutta he tiesivät, ettei tähän päämäärään päästä minkäänlaisen teoreettisen tiedon avulla, vaan se oli saavutettavissa vain siten että henkinen elämä sai vaikuttaa.”

Sitten Steiner kuvaa, kuinka nuo kaksitoista muodostivat tiettyinä aikoina piirin tuon kolmannentoista ympärille, ja heistä virtasi lyhyissä lauseissa kaikki tieto ja viisaus tuolle kolmannelletoista (“tämä saattoi tapahtua vain kerran historian kuluessa”). Hän osasi nyt puhua aivan uusista kokemuksista, ja hän koki saman, minkä Paavali koki Damaskon tiellä. Tämä kolmastoista oli siis Christian Rosenkreuz. Näin syntyi kokonaan uusi maailmankatsomus tämän henkilön eetteriruumiin säteilyn ansiosta.

Päätettiin myös, että kaikki ruusuristiläiset salaisuudet pidetään salassa sadan vuoden ajan. Sen vuoksi tätä ruusuristiläisen inspiraation kantajaa ei mainittu ulkonaisesti, ainoastaan korkeat vihityt tiesivät siitä. Täten vältyttiin myös meille ihmisille niin tyypilliseltä pyhimyksen palvonnalta, mikä on mielestäni jossain määrin vesittänyt niin Pekka Ervastin kuin Rudolf Steinerinkin opetuksia.

Ruusuristiläisen työn kautta on Christian Rosenkreutzin eetteriruumis vuosisatojen kuluessa vahvistunut niin, että se vaikuttaa kaikkien hänen oppilaidensa kautta, ja myös niiden, jotka opettavat ja julistavat teosofiaa. Sanotaan, että Cristian Rosenkreuz on ollut yhä uudelleen ruumistuneena 14. vuosisadalta alkaen. Steiner: “Antautuminen alttiiksi Christian Rosenkreutzin valtavan eetteriruumiin vaikutukselle voi tuottaa ihmiselle uuden selvänäköisyyden ja edistää korkeiden henkisten voimien tulemista. Mutta tämä on mahdollista vain niille ihmisille, jotka oikein noudattavat Christian Rosenkreutzin koulutusta. Mutta 20 vuosisadan tehtävä on antaa tämän eetteriruumiin tulla niin vakavaksi, että se voi vaikuttaa myös esoteerisesti. Ihmiset, joita se koskettaa, saavat kokea elämyksen, minkä Paavali koki Damaskossa.”

Alkukristillisissä seurakunnissa vietettiin rakkausaterioita, joita vietetään ruusu-ristissäkin tietyissä juhlissa, ja sitten oli pyhä ehtoollinen, jota nautittiin myös alkuseurakunnissa. Ne olivat suljettuja tilaisuuksia, joihin ottivat osaa vain pitemmälle ehtineet, ns. pistoi eli uskovat ja teleios, täydelliset. Nyt ei puhuta uskovaisista nykykäsityksen mukaan, vaan heistä, jotka olivat edenneet siinä Paavalin muodostamassa henkisessä koulussa tiettyyn asteeseen, tai Jeesuksen opetuslapsista. Ja kerrotaan, että Pietari siunasi leivän ja viinin aivan kuten Jeesus oli tehnyt ja että Jeesus Kristus tuli siihen heidän juhlaansa.

Fransiskus Assisilainen (1181 — 1226) on Italian kansallispyhimys. Hän eli puhtaasti kristillisen tien, voisi sanoa Jeesuksen kaltaisen elämän.
Mutta koska tuo askeettinen tie on mahdollinen vain harvoille, on aikanaan laitettu alulle ruusuristiläinen henkisen kasvun tie, joka soveltuu paremmin länsimaiselle ihmiselle ja on useammalle mandollinen.

Pekka Ervast puhuu eri yhteyksissä siitä, kuinka me lähestymme aivan uudenlaista aikaa. Kuinka ihmisen älylle on tehtävä selväksi, mikä on uusi tie, ja samalla myös mikä on vanha tie. Valkoisessa Veljeskunnassa oli mietitty tätä ja sitä, miten estää tai vähentää sitä kurjuutta ja järjettömyyttä, joka näytti vääjäämättömältä. Ihmisten olisi tultava järkiinsä, niin kuin suomeksi sanotaan.

Valkoisessa Veljeskunnassa on seitsemän loosia eri puolilla maapalloa. Yksi näistä on Ruusu-Risti -loosi, joka valvoo länsimaista kulttuuria, henkistä elämää ja kehitystä. Se on siis se todellinen Ruusu-Risti, jonka työkaluna niin tämä maallinen Ruusu-Risti -seura kuin muutkin teosofishenkiset seurat voivat olla. Ja, kuten saamme lukea, eivät nämä länsimaiset mestarit olleet niinkään varmoja esim. teosofian vastaanottamisesta täällä lännessä. He epäilivät, ja kuten erään englantilaisen mestarin suuhun on laitettu sanat: “Minä tunnen länsimaalaiset. Ne ovat niin typeriä, että kohtelevat hyväntekijäänsä kuin siat ja koirat, purevat niitä, jotka hyvää tekevät.” Ja myös kreivi Saint Germain kertoi, kuinka hänenkin täytyi vetäytyä pois silloin 1700-luvulla.

Nyt sitten 1875 asettuivat sellaiset itä-maalaiset mestarit kuten Mooria ja Kuut Huumi H. P. Blavatskyn taakse ja lupasivat ottaa riskin. Siksi teosofinen liike sai alussa itämaisen luonteensa. Mutta seuraavan vuosisadan alussa astui esiin tuo länsimaalainen ruusuristiläinen inspiraatio, joka on yhä enemmän tuonut ns. uuden liiton vihkimystietä tunnetuksi.

Uuno Poreen juhlapuheesta Ruusu-Ristin 25-vuotisjuhlassa 18.11.1945: “P. E. kerran vastasi, kun olin mielessäni melkeinpä levoton ajatellessani, että Ruusu-Risti vähitellen paisuu hyvin suureksi siitä johtuvine vaikeuksineen – hän nimittäin sanoi suunnilleen seuraavaa: “Kirkko eikä suuri yleisö tule tietämään ja tunnustamaan, mistä uusi uskonpuhdistus kerran on saanut alkunsa. Ruusu-Risti järjestönä tulee aina pysymään suhteellisen pienenä ja vaatimattomana”. Ruusu-Risti on vapaan ajattelun pyhäkkö, joka hyväksyy jäseneksi jokaisen, joka sitoutuu toimimaan sopusoinnussa sen periaatteiden kanssa. Kaikki totuudenetsijät ovat tervetulleita. “Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut”, jatkuu tuo lause. Sillä myöskin voisi sanoa, että Ruusu-Risti on olemassa erikoisesti niitä harvoja varten, jotka ovat vakavasti päättäneet kulkea kohti taivasten valtakuntaa, joille ei riitä edes täydellinen filosofinen totuus, vaan jotka kaipaavat täydellistä elämää. Ja he astuvat elämään sisälle ja todella tulevat vakuuttuneiksi kuolemattomuudestaan, elämän sisäisestä ykseydestä, rakkaudesta, joka kaiken yhdistää vankkumattomaksi kokonaisuudeksi. He eivät enää voi epäillä näkymättömiä. Nämä todelliset ruusuristiläiset – tultuaan koetelluiksi ja kestäviksi havaituiksi – saavat ottaa osaa Herran Pyhään ehtoolliseen, jossa Jeesus Kristus ja hänen lähimmät auttajansa näkyvinä olentoina ovat läsnä, jakavat elämän viiniä ja leipää näille todellisille kristityille. Tämä siis merkitsee, että Ruusu-Ristin tehtävänä on luoda, niin kuin ennen muinoin on ollut laita suurissa kulttuureissa Intiassa, Egyptissä ja Kreikassa, todelliset mysteeriot, jotka aluksi Suomelle, mutta vähitellen koko maailmaa varten tulevat kasvattamaan uuden aateliston, henkisen valiojoukon; jotka tulevat olemaan, niin kuin autuudenjulistukset määrittelevät, pyyteettömiä rauhanrakentajia, puhtaita sydämessään, oikeamielisyyttä isoavia ja janoavia. Nämä ihmiset tulevat olemaan maan suola, hengen majakka pimeydessä vaeltavalle ihmiskunnalle. Ja kun tämä liekki on saatu sytytetyksi, se on leviävä sydämestä sydämeen, sielusta sieluun yli koko maanpiirin. Tämä on Ruusu-Ristin kaikkein suurimmaksi ja sisäisimmäksi tehtäväksi annettu, ja tähän ihmeelliseen työhön, joka Pekka Ervastin mielessä oli selvinnyt, jota jotkut vähitellen alkavat käsittää, tarjotaan tilaisuus ottaa osaa.

Antti Savinainen

Johdanto

Voidaan perustellusti väittää, että jälleensyntyminen ja karman laki ovat tärkeimpiä modernin teosofian ja antroposofian esittämistä opeista. Usein kyllä sanotaan, että ne eivät ole mitään uutta, koska onhan niitä opetettu idän uskonnoissa, buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa, vuosituhansien ajan. Kuitenkin teosofia toi jälleensyntymisen tulkintaan jotakin uutta: jälleensyntyminen nähdään positiivisena asiana, ihmisen kehityksen mahdollistajana. Perinteiset tulkinnat idässä taas näkevät jälleensyntymisen jonkinlaisena kahleena, josta ihmisen tulee vapautua. Tähän pyrkii erityisesti buddhalainen arhatin tie; boddhisattva-buddhalaisuus taas tulee erittäin lähelle teosofista tulkintaa.

Aihe on tavattoman kiinnostava mutta samalla haastava. Herääkin kysymys: Mistä voi saada luotettavaa tietoa? Teosofian vastaus on, että aina on ollut viisaita, joilla on ollut omakohtaista tietoa elämän ja kuoleman mysteereistä. Ongelmana on siis vain tunnistaa nämä viisaat! Tässä suhteessa olen päätynyt siihen, että jällensyntymisen ja karman lain suhteen luotettavia lähteitä ovat H.P. Blavatsky (HPB) ja Viisauden Mestarien kirjeet sekä itselleni merkittävin tietäjä Pekka Ervast (PE). Pidän myös Rudolf Steineria tärkeänä tietolähteenä.

Tarkastelen ensin yleispiirteittäin jälleensyntymisen prosessia. Sen jälkeen käsittelen karmaa, sen toimintaa ja joitakin esimerkkejä siitä. Lopuksi tarkastelen suhtautumista aikaisempiin elämiin ja karmaan.

Yleiskuva jälleensyntymisen prosessista

Kuolemanjälkeinen elämä

Teosofian mukaan ihminen voidaan hahmottaa kolminaisena tai seitsenkertaisena olentona. Myös muunlaisia hahmotuksia tunnetaan. Kuolevainen persoonallisuutemme koostuu fyysis-eetterisestä ruumiista ja astraalis-mentaalisesta sielusta, kun taas kuolematon meissä sisältyy henkeemme. Kuolemassa jätämme fyysis-eetterisen verhomme ja elämme sielunmaailmassa aluksi karkeampien tunteiden alueella ja myöhemmin puhdistuneen tunteen alueella. Siellä ihminen käy läpi elämänsä lopusta alkuun ja kohtaa persoonallisuutensa alemman puolen. Puhdistusta seuraa lopulta toinen kuolema, joka on porttina persoonalliseen taivaaseen, alemman järjen eli manaksen maailmaan. Siellä ihminen elää elämänsä uudelleen alusta loppuun ja saa onnensa maljan ääriään myöten täyteen. Tämä taivas on aktiivista meditaatiota, jossa hän rakentaa itsensä uudelleen korkeimpien ihanteittensa mukaiseksi.

Taivaselämä huipentuu persoonallisen tajunnan yhtymiseen korkeampaan minään, jonka ihminen kuolemassa menetti. Yhteys korkeampaan minään säilyy kuolemassa vain siinä määrin, kuin se on elämän aikana syntynyt. Jos ihminen ei ole elämänsä aikana kokenut korkeampaa minäänsä, hän ei pysy enää tässä vaiheessa tajuisena, vaan persoonallinen tajunta haihtuu. Menneen elämän henkiset saavutukset liitetään elämän Kultaiseen kirjaan yhdeksi sivuksi, osaksi ylempää manasta, joka näin kehittyy elämien myötä. Taivastilan huipulla on mahdollista tutkia menneitä elämiä henkiseltä kannalta ja nähdä ja suunnitella tuleviakin elämiä.
Ihminen näkee, mihin hän on henkisenä olentona päässyt ja mikä taival hänellä on vielä edessään kohti täydellistä ihmistä. Hän näkee selvästi täydellisen ihmisen ihanteen ja haluaa syntyä uudelleen, jotta voisi kasvaa tätä ihannetta kohti. Paluu uuteen elämään uutena persoonallisuutena voi alkaa.

Mikä tai kuka jälleensyntyy?

Persoonallinen minuutemme eli sielumme on kuolevainen, kuten edellisestä selityksestäkin käy ilmi. Se vaihtuu inkarnaatiosta toiseen, eli persoonallisuutemme ei jälleensynny. Syntyykö sitten korkeampi minämme, henkinen olemuspuolemme? Ei synny sekään ennen kuin saavutamme todellisen vihkimyksen; vasta sitten voimme sanoa, että korkeampi minä on varsinaisesti syntynyt eli yhtynyt alempaan minäämme. (Tietenkin jo ennen vihkimystä on mahdollista tuoda korkeampaa minuutta päivätajuiseen elämään.) HPB antaa selityksen, jonka mukaan korkeampi minä ikään kuin kasvattaa uuden oksan eli persoonallisuuden. Tätä vastaa Jeesuksen antama vertauskuva: “Minä olen viinipuu, te olette oksat”. Korkeampi minä vastaa persoonallisuuksien luomasta karmasta. Onkin sanottu, että se on aineeseen ristiinnaulittu. Kukin persoonallisuus on heijastus korkeammasta minästä, joka ei yhteen persoonallisuuteen tyhjene. Edellä sanotusta voidaan päätellä, että seuraava elämä ei ole edellisen elämän suoraa jatkoa.

Buddhan mukaan uuden persoonallisuuden muodostavat skandhat, edellisten elämien karmalliset tulokset, jotka säilyvät siemeninä tulevan inkarnaation varalle. Voi siis sanoa, että Buddhan mukaan vain vanha karma (tai osa siitä) inkarnoituu. Inkarnoituminen lakkaa, kun vanha karma on voitettu. Perinteisesti on ajateltu, että buddhalaisuudessa ei puhuta ihmisen kehittyvästä kuolemattomasta minuudesta; ilmeisesti Buddha itse ei asiasta suoraan opettanut. Toisaalta buddhalaisuuteen kuuluu opetus buddha-luonnosta, joka piilee jokaisessa: siihen sisältyy buddhuuden siemen. Tämä käsitys on lähellä esoteerisen kristinuskon opetusta mystisestä Kristuksesta ja teosofian opetusta ihmisen ylemmästä kolminaisuudesta.

Jälleensyntymismuisti ja aikaisempien elämien tutkiminen

Kaikki tapahtumat, sisäiset ja ulkoiset, tallentuvat maailmojen muistiin eli akashaan. Tämä on kaksinainen: alempi muisti, astraalivalo, joka sisältää sekä hyvän että pahan, ja luonnon korkeampi muisti, varsinaiset akaashiset aikakirjat eli elämän kirja, joka sisältää vain kaiken hyvän. Alemman akashan lukeminen on vaikeaa ja vaarallista. Vaikeaa siksi, että on hankala tietää, mihin tietyt kuvat liittyvät; voisi sanoa että astraalivalon tietojärjestelmästä puuttuu kunnollinen indeksointi.

Luotettava tapa jälleensyntymismuistiin perustuu siis elämän kirjan lukemiseen. Se vaatii PE:n mukaan sitä, että ihminen nousee korkeamman minuutensa tajuntaan. Siinä tajunnassa ei ole mitään pahaa, vain kaikki hyvä ja henkiset saavutukset ovat siihen tallentuneet. Sitten tästä korkeammasta tajunnassa päin on laskeuduttava astraalivaloon ja luotava menneisyys uudelleen. Ihminen voi ennen korkeamman minän tajunnan saavuttamistakin saada näkyjä, unia ja vaikutelmia menneistä elämistään. On myös mahdollista, että joku korkea olento auttaa totuuden etsijää näkemään jotakin menneisyydestään. Näin PE mainitsee itse saaneensa tietää, että ihminen on jälleensyntyvä olento: Mestari näytti hänelle tämän uudestisyntymiskokemuksen jälkeen. Teosofi A.P. Sinnett kysyi eräässä kirjeessään Mestari Kut Humilta (KH), pystyykö hän katsomaan elävien henkilöiden entisiin elämiin ja voisiko hän kertoa joitakin yksityiskohtia Sinnettin omista entisistä elämistä. KH vastasi: “Ikävä kyllä pystyvät muutamat meistä siihen; minä en puolestani välitä harjoittaa sitä”. PE:n mielestä siihen ei ilman muuta ole oikeutta; se vaatii lupaa korkeammalta minältä.

Katsotaan vielä jälleensyntymisopin suhdetta kristinuskoon yleiskatsauksen päätteeksi.

Jälleensyntymisoppi ja kristinusko: kirkolliskokous 553

Jälleensyntymistä ei nykyisissä perinteisen kristinuskon versioissa opeteta. Gnostilaisissa virtauksissa kuten kataarien keskuudessa sitä kyllä opetettiin, mutta katolinen inkvisitio tuhosi heidät ainakin ulkoisesta maailmasta. Miksi sitten tieto jälleensyntymisestä hävisi kristinuskosta? (Joitakin viitteitä siitä on kyllä jäänyt Raamattuun.) Siihen on ulkoiset historialliset syyt kirkolliskokouksissa, joissa äänestettiin kristinuskon dogmeista, mutta asialle on myös okkulttiset syynsä. Itämäinen jälleensyntymisoppi ei antanut ihmisen persoonalliselle minälle suurta arvoa; lisäksi buddhalaisuudessa korkeamman minänkin olemassaolo kielletään, kuten edellä tuli esille. PE sanookin, että jälleensyntymisoppi hävisi länsimailta tai paremminkin muuttui esoteeriseksi opiksi siksi, että ihmisen persoonallinen minä saisi sille kuuluvan aseman: se on tärkeä ja kehitykselle välttämätön.
PE ja muutkin teosofit puhuvat usein sitä, kuinka Konstantinopolin kirkolliskokouksessa vuonna 553 päätettiin, ettei jälleensyntymistä ole. Tätä kantaa ovat jotkut teologit hämmästelleet ja onkin sanottava, että teosofit ovat hieman asiassa erehtyneet. Kokouksen julistama anateema eli kirkonkirous kuuluu Sven Krohnin mukaan seuraavasti (teoksessa Ydinihminen): ”jos joku kannattaa väitettä sielun tarunomaisesta pre-eksistenssistä ja siitä seuraavaa väitettä kauheasta takaisintulosta (kreikaksi apokastasis, voidaan kääntää myös ilmaisulla restauraatio eli entisöityminen), hän olkoon kirottu.”

Lainauksessa on oleellista, miten takaisintulo (Sven Krohnin käännös) ymmärretään.
Teologien käyttämä tulkinta näyttää olevan kaikkien olioiden alkuperäiseen tilaan saattaminen. Ortodoksisessa kirkossa on elänyt epävirallisena oppi kaikkien pelastumisesta kirkolliskokouksen päätöksestä huolimatta. Olen kuullut sanottavan, että sitä ei voi kirkossa opettaa, mutta sitä voidaan toivoa ja rukoilla. Siis kristillisissä piireissä lainaus ei viittaa lainkaan jälleensyntymisoppiin vaan alkuperäiseen (puhtaaseen) tilaa saattamiseen. Vaikuttaa siltä, että Konstantinopolissa ei otettu kantaa jälleensyntymiseen; ainakin teologien tulkinta näyttää olevan tällainen. Toki siellä estettiin myös jälleensyntyminen, koska sielun pre-eksistenssi on sen välttämätön vaikkakaan ei riittävä ehto.

Karmasta ja sen toiminnasta

Karma esitetään teosofiassa syyn ja seurauksen lakina. Se on hyvä laki, joka takaa, ettei mikään henkinen ponnistus mene hukkaan. Usein karma esitetään niin, että se olisi sokean luonnonlain tajuton voima. PE esittää asiaan toisen näkökulman: karma on itse maailman järki ja sen salaisuus on yhtä absoluutin kanssa. Toisaalta teosofiassa puhutaan lipikoista, karman herroista, jotka huolehtivat karman toteutumisesta. Tähän karman toteutumiseen osallistuvat monet olentojoukot. Meillä kaikilla lienee kokemusta ns. huonoista (ja tietysti hyvistä!) sattumuksista: joskus voi ajatella, että miksi valitsinkin juuri tuon reitin, joka johti ikävään “yhteensattumaan”. PE mainitsee, että joku henkiolento voi suggestiivisesti ohjata ihmisen askelia tiettyyn tilanteeseen, jotta karma toteutuisi. Ihmisen oma korkeampi minäkin voi vaikuttaa persoonallisuuteen tällä tavalla. Myös luonnonhengillä on oma roolinsa karman toteuttajina: he esimerkiksi muovailevat syntyvän lapsen eetteriruumiin vanhan karman mukaiseksi.

Karma toteutuu olemisen kaikilla eri tasoilla ja ihmiselämässä yksilön, ryhmän, kansan ja koko maailman tasolla. Voi vain kuvitella millainen monimuuttujaongelma kaikkien näiden tasojen karmallinen yhteensovittaminen on! Tästä näkökulmasta vaikuttaa uskottavalta Steinerin esittämä ajatus siitä, että ihminen voi jossakin tilanteessa joutua osalliseksi karmasta, joka ei hänelle kuulu. Tässä tapauksessa hän saa jossakin toisessa elämässä karmallisen tasoituksen. Toisaalta voi ajatella, että tällaisessakin tapauksessa ihminen kantoi osansa jostakin joukkokarmasta.

Karma ja sairaudet

Joillakin sairauksilla voi olla karmallinen tausta, vaikka kaikki sairaudet eivät johdukaan edellisten elämien syistä. Tässä “syyllä” ja “johtumisella” ei tarkoiteta lääketieteellisiä syitä. Sairauksilla on luonnollisesti lääketieteelliset syynsä, jotka liittyvät geneettiseen perimään, ympäristötekijöihin ja elintapoihin. Joidenkin sairauksien biokemiallisia mekanismeja tunnetaan hyvinkin tarkkaan. Tässä artikkelissa ei mitenkään pyritä kiistämään näiden selitysten oikeellisuutta; karmallinen “syy” voi kuitenkin ilmetä kunkin henkilön yksilöllisessä ahtiudessa sairastua johonkin tiettyyn sairauteen.

PE käsittelee sairauksien karmaa kirjassaan Karma ja sairaudet. Hän ottaa esimerkin hypnotismin harjoittamisesta. Se vaikuttaa varsin viattomalta, mutta hypnotismi voi sytyttää tahdon valtaan toisten yli ja silloin se on jo mustaa magiaa. Sillä ihminen valmistaa kovia kärsimyksiä itselleen. PE esittää kaksi mahdollista karmallista taustaa syövälle: ihminen on käyttänyt valtaa väärin toiseen ihmiseen ollessaan kotityranni, julma hallitsija tai muu ihmisten piinaaja. Toinen syy periytyy Atlantikselta asti: hän on voinut harjoittaa sukupuolimagiaa, jota on käyttänyt toisten lumoamiseen. Karma voi tulla paljon myöhemmin, jolloin ihminen on jo vapautunut sukupuolimagian harjoittamisesta; karma on jäänyt vielä sovittamatta. Ilmeisesti mainitut syyt olivat tulleet esille PE:n omissa okkulttisissa tutkimuksissa. Muitakin karmallisia syitä lienee erilaisten syöpien taustalla; ihmiskunnan tai kansan joukkokarma voisi hyvinkin olla tällainen syy.

Diabeteksessa ihminen haima ei eritä riittävästi insuliinia, minkä johdosta sokeriaineenvaihdunta häiriintyy. Taudin karmallinen tausta voi PE:n mukaan olla liian voimakas katkeruus jossakin aikaisemmassa elämässä. Tämä katkeruus on uppoutunut tunneruumiista eetteriruumiiseen ja jäänyt sinne karmallisena siemenenä vaikuttamaan.
Ihminen on jo voinut voittaa taipumuksen katkeruuteen, mutta katkeruuden karma ei ole vielä tyhjentynyt. Ihmisen sielun ja ruumiin välillä on siis hyvin läheinen vastaavuus.
PE:n aikana oli yleinen keuhkotauti (ilmeisesti hän tarkoitti tällä tuberkuloosia), jonka okkulttinen tausta vahvistaa edellä kuvattua analogiaa, yleisemmin vastaavuuksien lakia. PE:n mukaan keuhkotaudin sielullinen syy on kiihkomielisessä idealismissa, jossa tasapaino järjen ja tunteen välillä on päässyt järkkymään. Se voi johtaa fanaattisuuteen, ruumiin halveksuntaan ja jopa itsensä kiduttamiseen, joka keskiajalla oli varsin yleistä. PE sanookin, että se johti Euroopassa miltei keuhkotautiepidemiaan.

PE mainitsee myös, että “heikkojen hermojen” ja yleisemminkin mielenterveyden järkkymisen taustalla on materialistinen elämänkäsitys ja -käytäntö. Näyttää siltä, että materialistinen maailmankatsomus on tieteen voittokulun myötä PE:n ajoista edelleen vahvistunut, samoin käytännöllinen materialismi, jota länsimäisen elämäntapa pitkälle edustaa.

Steinerin karmatutkimuksia

Rudolf Steiner puhui viime vuosisadan alusta alkaen jälleensyntymisestä ja karmasta yleisellä tasolla. Varsinaiset karmaesitelmät hän piti viimeisinä elinvuosinaan; niissä hän tarkasteli useiden yksilöllisyyksien inkarnaatioita. Monet näistä olivat hänen aikansa tunnettuja henkilöitä, osa Steinerin henkilökohtaisesti tuntemia. Esitän seuraavassa joitakin poimintoja Steinerin jälleensyntymistä koskevista opetuksista.

Voisi ajatella, että esimerkiksi jossakin elämässään matemaattisesti lahjakas henkilö olisi matemaattisesti lahjakas myös seuraavassa elämässä. Kyky ikään kuin vain kehittyisi eteenpäin. Steinerin mukaan tämä on erehdystä: ulkoiset kyvyt eivät periydy sellaisenaan seuraaviin elämiin, ne tulevat esiin muuntuneessa muodossa. Itse asiassa lahjakas matemaatikko on seuraavassa elämässä huono matematiikassa. Tällä voivat lohduttautua monet, joille matematiikka on ollut koulussa vaikeaa. Poikkeuksen tästä säännöstä tekee matemaatikko, joka kuolee nuorena. Tässä tapauksessa hänen matemaattinen lahjakkuutensa ei päässyt täyteen kukkaan. Seuraavassa elämässä hän sitten voi jatkaa kykynsä kehittämistä eteenpäin.

Steiner toteaa, että ihmisen sisäisestä kutsumuksesta nouseva ammatti ja siinä kehitetyt kyvyt ja taipumukset siirtyvät seuraavaan elämään siten, että ne muovaavat ihmisen
fyysis-eetteristä olemusta. Esimerkiksi matematiikan taito voi siten näkyä esimerkiksi näön erityisenä kehittymisenä. Kielellisesti lahjakkaan ihmisen kyky ei sekään periydy mutta mahdollistaa objektiivisemman arvostelukyvyn myöhemmissä elämissä.

Steiner esittää säännön, jonka mukaan ihmiset inkarnoituvat ryhminä. Tämä on tietysti luonteva ajatus, koska kuinka muuten karmalliset tilit yksilöiden välillä voisivat tasoittua? Elämä kuoleman ja uudelleen syntymisen välillä on huomattavasti pidempi; siellä on mahdollista olla kosketuksissa eri rytmissä kulkevien ihmisten kanssa, mutta ei maan päällä. Joka tapauksessa aikalaisuudella on tärkeä sisäinen merkitys inkarnaatiosta toiseen. Ehkä tämä vielä korostuu henkisiin liikkeisiin kuuluvien ihmisten kohdalla.
Steiner antaa varsin merkillisen tiedon uneen liittyen: joka kerta nukkuessamme käymme läpi kaikki menneet inkarnaatiomme ensimmäisen minän ilmenemiseen asti! Kaiken menneisyydessä kokemamme kanssa tulemme sitten aamulla takaisin nykyiseen persoonallisuuteemme. Tälle en ole löytänyt muualta vahvistusta.

Lopuksi

Teosofeina uskomme jälleensyntymiseen. Miksi meidän sitten pitäisi tietää aikaisemmista elämistämme? Ei meidän tarvitsekaan tietää. Mitä väliä sillä, on olemmeko olleet faaraoita vai torikauppiaita? Persoonallisuuttamme toki hivelisi saada tietää jotakin hienoa menneisyydestämme. Ja kuitenkin vain sillä on merkitystä, mitä olemme henkisinä, sisäisinä ihmisinä.

Kuinka karmaan pitäisi sitten suhtautua? Kuinka karman voisi voittaa? Persoonallisuus meissä hieman pelkää karmaa, koska tiedämme, että se voi merkitä kärsimyksiä.

Karmalla on helposti vivande jostakin ikävästä, jota emme oikeastaan haluaisi omalle kohdalle sattuvan. Kenties karman voisi nähdä ystävänä, joka voi auttaa meitä luopumaan itsekkyydestämme. Siihen vain ei ole kovin helppo päästä, koska persoonallisen onnen kaipuu on syvällä meissä. Tässä on hyvä muistaa PE:n opetus, jonka mukaan karmaa ei välttämättä tarvitse kärsimällä tasapainottaa. Voimme voittaa karman kiinnittämällä huomiomme hyvään, tuomalla rakkautta maailmaan. Tämä on sopusoinnussa Buddhan mietelauseen kanssa, joka mielestäni sisältää karman voittamisen neuvot hyvin kauniilla tavalla:
“Luopua kaikista pahoista teoista, aikaansaada kaikkea hyvää, puhdistaa sydämensä — tämä on Buddhain ainainen ohje.”

Lähteitä

Barker, A.T. (1933). Viisauden Mestarien kirjeitä. Filosofiset ja tietopuoliset opetukset ym. Mystica.
Blavatsky, H.P. (1954). Teosofian avain. Ruusu-Risti.
Ervast, Pekka (1979). Karma ja sairaudet. Ruusu-Ristin kirjallisuusseura ry.
Ervast, Pekka (1990). Jälleensyntymisen mysteereitä. Ruusu-Ristin kirjallisuusseura ry.
Ervast, Pekka (2003). Elämää kuoleman jälkeen. Ruusu-Ristin kirjallisuusseura ry.
Krohn, Sven (1989). Ydinihminen. Arator.
Rinpoche, Khenchen Thrangu. Buddhaluonto ja buddhuus mahayanan ja vajrayanan näkökulmasta.
Intenet <http://www.nic.fi/,sherab/buddhaluonto.htm>. Sivulla vierailtu 23.7.2008.
Steiner, Rudolf (1994). Kohtalon yhteyksiä I. Suomen Antroposofinen liitto.
Steiner, Rudolf (2005). Kohtalon yhteyksiä, osa II. Suomen Antroposofinen liitto.
Steiner, Rudolf (2006). Kohtalon yhteyksiä, osa IV. Suomen Antroposofinen liitto.
Artikkeli on aikaisemmin julkaistu Teosofi-lehdessä 1/2009.