Pääkirjoitus Ruusu-Risti lehdessä 2/2010

Vuosijuhlan juhlapuhe

Siilinjärvi 2.4.2010
Jarmo Anttila

Johanneksen evankeliumin 1:1-5 (vuoden 1992 käännös):

1. Alussa oli sana ja sana oli Jumalan luona ja sana oli Jumala.

2. Jo alussa sana oli jumalan luona.

3. Kaikki syntyi sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.

4. Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valo.

5. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

(Vanha käännös 1938: Valkeus loistaa pimeydessä ja pimeys ei sitä käsittänyt.)

Näissä ylevissä ja sisältörikkaissa jakeissa on syvä henkinen todellisuus kätkettynä, kuten valkeus jota pimeys ei käsitä. Uuden käännöksen tekijät eivät ehkä ole käsittäneet koko asiaa, ja ovat kirkollisen dogmatiikan sokaisemia. Ruusuristiläisillä silmälaseilla katsoessani pidän vanhaa käännöstä parempana. Sillä mikä on se sana ja valkeus? Se on Isä-Äiti, Jumalan Poika, täydellisyyskuva, jonka kautta kaikki on luotu ja joka mahdollisuutena on myös meissä. Kun meidät luotiin Jumalan kuvaksi, on meissä tuo valkeus, mutta emme sitä vielä käsitä. Se on Kosminen Kristus, alkukuva, Taivaallinen Ihminen, joka on ristiinnaulittu aineen maailmaan, ilmennykseen. Mystisenä Kristuksena, “Kristus in nobis”, se on meissä, mutta vain mahdollisuutena. Vasta kun se syntyy sydämemme talliin, kasvaa ja kehittyy, voimme ymmärtää, mitä tarkoittaa “Kristus pro nobis”, Kristus meidän puolestamme. H. P Blavatsky toteaa Teosofian avaimessa, että oppi on Johanneksen evankeliumin 15. luvussa jakeissa 1–7: “Minä olen tosi viinipuu ja isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette puhtaat, sillä se sana jonka olen puhunut teille, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette tekään pysty, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu ja te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen ja ne palavat poroksi. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen.”Merkille pantavaa on, että hedelmää tuottavan oksan Isä, viinitarhuri, puhdistaa liioista versoista.

Onko nyt se aika?

Näin ylevästi Johanneksen evankeliumi kuvaa jumalan, Kristuksen ja ihmisen suhdetta. Se on myös kuvaus ihmisen prinsiippien, olemuspuolten välisistä suhteista. Isä, joka on viinitarhuri, on aatma, viinipuu on buddhi ja jokainen oksa on uusi ruumistus, inkarnaatio. Sellainen inkarnaatio, jossa buddhiset voimat eivät yhtään päässeet vaikuttamaan, on kuin kuiva oksa, joka viskataan tuleen.

Pekka Ervast sanoo kirjassaan “Ihmisen synty”, että saimme buddhisen leiman aurinkomanvantarassa kherubeilta, toiseksi korkeimmalta enkelihierarkialta. Samalla saimme kyriotetes-hierarkialta eetteriruumiin siemenen. Kuten fyysisen ruumiin ja aatman välillä on tietty side, on se myös buddhin ja eetteriruumiin välillä.